.

.
Sisällön tarjoaa Blogger.

Archive for joulukuuta 2017

Hämärä


posted by Uneksija

No comments

Sinä sanot, että rakastat.


Sinä sanot, että rakastat, mutta minusta ei tunnu siltä, kun harpon syvänsinisen maiseman poikki, ja lumisade verhoaa hiuksiini ohuen, kostean hunnun. Katseeni on väsynyt kuin seisahtunut vesi. Kyyneleet läikkyvät hiljaa reunoja ylittämättä, vapauteen valumatta. Ne pysyvät paikoillaan, ja silmäni uppoavat lammikoina kalpeaan ihoon. Niistä puuttuu se iloinen tuike, joka vielä eilen sädehti eteiseemme ilmestyneen uuden peilin kultaisissa raameissa ja vastasi katseesi hehkuun valoa ja rakkautta hyökyen.


Joulukuu on raahautunut maata pitkin hitain, laahaavin askelein. Aamut ovat venyneet pitkälle päivään, ja sinisenkuulasta valoa on aivan liian vähän, että jaksaisin hehkua. Maailma on yhtä sykleissä toistuvaa yötä. Me olemme olleet kipeitä ja väsyneitä, liian kaukana toisistamme. Etäisyyttä välillämme on ollut valovuosia ja ikuisuuksia, ja minä olen pyörinyt sinun ympärilläsi kuin kuu kiertoradallaan, kaipaavana ja totaalisesti vetovoimassasi kiinni.



Sade on piiskannut katuja kuukausitolkulla, syksystä joulukuun kynnykselle. Kaupungissa jouluvalot ovat hohtaneet mustana kiiltelevän asfaltin yllä, kunnes lumi viimein eilen taas tuli ja kuorrutti maiseman paksuun valkoiseen huntuun. Syksy ja talvi ovat olleet yhtä piinaavaa, loputonta kosteaa, kipeää, vaisua ja väritöntä kaaosta. Maailma märkii kuin saastunut haava, se pulppuaa ja kurluttaa nestettä kidastaan ja tekee maisemasta vuoroin lumenkuorruttaman ja vuoroin harmaan ja ahdistavan värittömän. Minulla on jatkuvasti ikävä sinua.


Olet iltavuorossa, olet kaukana, olet hengitys vierelläni yön pimeydessä. Olet se, jota sydämeni huutaa yötä päivää. Olet takkutukkainen, uninen olento peiton alla, huumaava tuoksu lakanoissa. Olet lähellä, mutta koskemattomissa.


Ja silloinkin, kun olet siinä, sormieni alla, huuliani vasten, en pääse tarpeeksi lähelle. En pääse taipumaan kehosi alle, en pääse menettämään hengitykseni rytmiä. En pääse hautaamaan kasvojani kaulasi kaareen tai painamaan kynsilläni ihoosi puolikuita. Olet ollut ystävänä hädässä ja älykkäinä sanoina myöhäisessä yössä, olet ollut turvana sairaalan valkoisilla käytävillä ja käyttänyt koiran kanssani hitaasti leijailevassa lumisateessa. Olet ollut nauruna kipeyden keskellä, lämpimänä halauksena hitaasti avautuvassa aamussa, ikuisesti ihanana kainalona ja pehmeinä sanoina korvani juurella, mutta minä kaipaan myös sitä eläimellistä kiimaa. Kaipaan makuasi kielenpäällä. Kaipaan sitä, miten saat minut vapisemaan. Kaipaan vatsalihastesi kauniita juonteita sormieni alla. Kaipaan tukkasi tummanruskeaa aallokkoa.


Aamulla sinä sanoit itkien, että rakastat.


Minä sanoin mitä tahansa sellaista, minkä arvelin satuttavan sinua niin, että juoksisit takaisin syliini, ryömisit paitani alle ja liimautuisit ihoani vasten.


Minä sanoin tuhat kamalaa asiaa, ja etäisyys välillämme venyi niin pitkäksi, että pelkään kuolevani ikävään.