.

.
Sisällön tarjoaa Blogger.

Archive for lokakuuta 2017

Sydänsyksy


posted by Uneksija on ,

No comments

Sydänsyksy on avannut lehtensä ja tanssii kuin olento maailman reunoilla.
Lehdet sykkivät puissa kuin hermot ja leijailevat sitten alas maatuakseen pieniksi, huomaamattomiksi hiveniksi maan mustaan kitaan.

Minä seison sateessa. Jäseneni ovat sumua, ja takavasemmalta puskee jääkylmän tihkun sävyttämään tuulta. Pelkään haihtuvani ilmaan.

Aamut ovat muuttuneet pitkiksi ja pimeiksi, ja jokin synkkä punoo taas nauhojaan hengitykseni lomaan. Minä väsyn, vaikka nukkuisin vain. Ja olisi niin paljon tehtävää.

Pitäisi tehdä vieraista, valkoisista huoneista koti. Pitäisi leikata koiran takkuuntunut turkki. Pitäisi seistä peilin edessä ja tiedostaa se, että välillä unohdan työeväät vahingossa kotiin, ja välillä teen sen tahallani, koska alan stressin ja väsymyksen kourissa näyttää samaan aikaan pahoinvoivalta, mutta myös pienemmältä, minkä yhdistän edelleen kauneuteen.

Viikot tuntuvat liian pitkiltä, liian matelevilta, kuin horrokseen vaipuneilta hyönteisiltä mökin ikkunanpielissä. Mietin viimesyksyä, mietin miten lämmin ja auringonkuorruttama se oli. Nyt vain paleltaa koko ajan, ja aikaa maailmalle on liian vähän.

On vaikeaa löytää tasapainoa työn ja olemisen välillä. Kesälomalla minut teki onnettomaksi se loputon yksinäinen oleminen, syksyllä taas stressi kasaantuu nopeasti kiviksi harteille, kun on liian vähän aikaa antaa luovuutensa ja sydämensä herätä ja kerätä voimiaan kaikessa rauhassa. On liian vähän aikaa istua ystävän sohvalla ja syödä keksejä, ja könytä sitten bussiin aivan liian pajareissa, silmät viininpunaisina hehkuen.

Ja sitten on rakkaus, jolla on mustekalan lonkerot, jotka levittäytyvät kaiken ympärille ja vievät yhtäkkiä kaiken sen vähäisen ylimääräisen ajan. En haluaisi mitään muuta kuin sinua, ja haluan täyttää sinulla elämäni jokaisen tyhjän hetken ja henkäyksen. Minä kaipaan sormiesi tuntua ihollani kynttilöiden kajossa, ajassa jolloin ei ole kiirettä mihinkään. Minun ajatukseni juoksevat sinussa koko työpäivän. Ne seilaavat laivoina muistojen merillä, käyvät edestakaisin läpi ajatuksia ja muistoja kaikesta, mitä on tapahtunut, ja kaikesta mitä vielä tapahtuu. Tuntuu hulluudelta ikävöidä näin.

Sydänsyksy vasta alkoi, mutta tekee jo loppuaan.
Kaikki katoaa kiireen alle, sumu pyörii varpaideni ympärillä, kun seison tihkussa, ja odotan vain, että olisi aikaa.

Kuin lasia sormiesi alla


posted by Uneksija on , ,

No comments

Kaipaan kosketustasi ja sen lämpimänä viipyilevää hipaisua kaulani kaarella. 
Kaipaan sitä, miten jokainen kehoni solu tuntuu huokaavan sinun sormiesi alla, kun piirrät rakkautesi äärirajoja pitkin jokaista kehoni jäsentä. 
Kaipaan sitä ihanasti kihelmöivää tunnetta huulillani, kun saan painaa ne hellästi ja tunnustelevasti omiasi vasten, hiljalleen yhä kiihtyvämmässä tahdissa ja yhä villimmässä tanssissa, jossa kielet lopulta pyörteilevät kuin käärmeet nälkäisinä toistensa ympäri. Sinun suutelemisesi tuntuu edelleen yhtä pysäyttävältä, kuin silloin keittiössä marraskuussa ensimmäisen kerran, kun sinä suutelit minua, liu'utit lämpimät kätesi paitani alle ja minä sulin käsiisi niin kuin talvi sulaa kevääseen. Värisin kuin haavanlehti otteessasi, hätkähtäen reaktiotani itsekin, ja yhtäkkiä halusin vain sinut. Sillä hetkellä sait sydämeni, ja minä lähdin juoksemaan omasi perään.

Kaipaan sitä, miten yön pimeässä hengitykseni kiihtyy ihan vähän, vaikka vain makaisit vieressäni puhuen pehmeällä äänelläsi. Sinun lämpösi ja äänesi pehmeys saa minut kurottautumaan janoavana sinua kohti. Sinun lämmin ihosi tuntuu silkiltä omaani vasten, ja haluaisin ajan matelevan ja juoksevan samaan aikaan, jotta saisin sinua mahdollisimman pitkään, mutta myös mahdollisimman paljon ja nopeasti. Muistan, miltä tuntui sivellä hitaasti käsivarttasi ensimmäisen kerran sohvalla suitsukkeen kiemurrellessa kohti kattoa. Olimme juuri polttaneet jointin parvekkeella jaloissamme hassut, nukkavierut tohvelit, ja palanneet sitten sisälle lämpimään ja käpertyneet sohvallemme toisiamme vasten. Istuimme hiljaa puhuen niitä näitä maailmankaikkeudesta samalla, kun sormenpäämme valssasivat hitaasti ja viattomasti edestakaisin toistemme iholla, ilman minkäänlaista kiirettä. Muistan katselleeni rannettasi koristaneita rannekkeita lukuisilta reiveiltä, joille olit ehtinyt, ja miettineeni, miten ihanalta kätesi näytti juuri siinä omaani vasten. Sinä silitit minua ranteesta, ja minä yritin olla vaikertamatta nautinnosta ääneen.

Kaipaan sitä, miten olen kuin lasia sormiesi alla, hitaasti hivelyssäsi lämpiävää ja sileää. Kaipaan sitä, miten saat vatsanpohjani kääntymään nurin pelkällä katseella huoneen poikki, aivan kuin syvinä lampina hohtavat silmäsi kertoisivat jo etukäteen kiusoittelevia vihjeitä siitä, että pian olet tulossa kohti ja painamassa minut tiukasti eteisen seinää vasten, eikä minulla olisi mahdollisuuttakaan karata määrätietoisesta otteestasi. Rakastan sitä syvää, tummaa kiihkoa, joka leviää kasvoillesi ja väreilee energiana kehosi poikki. Muistan, miten pingoittuneelta ilma tuntui autossa tammikuun vaihteessa, kun hain sinut pitkän erossaolon jälkeen Onnibus-pysäkiltä ja kaahasin kotiin mielessäni vain sinun ihosi ja makusi ja tummina loistavat silmäsi. Muistan, miten nälkäisenä painoit minut eteisessä kaappeja vasten ja hivutit polvesi haarojeni väliin niin, että hengityksestäni tuli katkonaista ja pinnallista ja kaoottista huohotusta. Me hapuilimme yhä lähemmäs toisiamme, kaivauduimme vaatekerrostemme läpi huohottaen lähes sekavina.

Kaipaan sitä, miten hyvältä tunnut, kun osut minua suoraan siihen pisteeseen, joka lähettää kehoani pitkin hyvää oloa kuin värisevää sähkövirtaa. Rakastan kehosi tuntua päälläni, laukeamisestasi vapautuvaa huumaavaa energiaa ja sitä, miten tulemisen jälkeen makaat hetken päälläni lämpimänä, suojelevana ja raukeana. Rakastan kehomme liikkeittä ja rytmiä, toisiimme sulautumista ja lakoissa älyttömällä kiimalla loppuun asti työnnettyä ekstaattista kiimaa.

Kaipaan sitä, miltä kuulostat, kun painan huulesi hitaasti ympärillesi ja otan sinut niin syvälle kurkkuuni kuin voin. Rakastan vapisevaa vartaloasi ja puoliksi suljettuja silmiäsi ja rintakehäsi levotonta liikettä. Rakastan sitä, miten painat itseäsi minua vasten, käsket tai anelet ja huohotat niin, että äänesi on kuin hypnotisoivaa laulua jossain mieleni perukoilla. Ihosi tihkuu hikeä ja lämpöä, kun kiemurtelemme lakanoiden välissä. Muistan ensimmäisen kerran, suihkun alla, jalkoihisi nöyränä ja lempeänä polvistuneena. Sinä taivutit päätäsi taaksepäin ja näit tähtiä, kuulostit täydelliseltä putoilevien pisaroiden tahdittamassa rytmissä.

Kaipaan sitä, miltä tuoksut. Kaipaan sitä, miltä paksu, korpinmusta tukkasi tuntuu sormieni välissä, kun puoliksi anellen ja vaatien painan päätäsi alemmas. Kaipaan sitä, miten valun reisiäni ja kasvojasi pitkin märkänä kuin joki, ja sinä pidät silmiäsi kiinni transsiin uppoutuneena. Niissä hetkissä flow nielaisee meidät, minä huudan, ja sinun kielesi kirjoittaa iholleni kuvioita taitavasti kuin mandariinikiinaa. Ja minä tulen monta kertaa, uudestaan ja uudestaan, etkä malttaisi lopettaa vaikka kehoni värisisi jo pelkästä henkäyksestäsi.

Kaipaan sinua.