Sinä olet valo minussa, kirkas loiste siellä missä piirteeni häviävät hämärään.
Sinä olet suonissani hiipivä lempeys, joka koskettaa ihoani hiljaa juuri ennen kuin varjoni tuntuvat liian synkiltä kantaa.
Sinä olet turvapaikka mouruavan myrskyn silmässä. Sinun sylisi on kotini, turvallisin paikka maan kamaralla. Sinun sylisi on loputonta lämpöä ja juovuttavaa rakkautta ja sanatonta ymmärrystä. Siinä värisevä vihani tyyntyy lapsen itkuksi ja hymyni leviää pitelemättömäksi nauruksi. Kaikki vapautuu pehmeässä kosketuksessa ja sulaa sinua vasten. Siinä voin olla rauhassa virheineni ja pelkoineni, luottaen sokeasti sinuun ja rakkauteemme. Voin olla aidosti ja koristamattomasti vain minä. Voin olla haavoittuva, rakkaudestasi riippuvainen.
Uskon, että meidän on määrä kulkea yhdessä pitkään, ja että kaikki kohtaamamme toistuvat pelot ja epävarmuudet kasvattavat meitä kohti täydellisempää harmoniaa. Jokaisessa kohtaamassamme myrskyssä tunnen syvällä ytimessäni asti järkähtämättömän varmuuden siitä, ettei meitä kaada mikään. Me emme kaadu, me seisomme entistä väkevimpinä ja vahvempina rinta rinnan, rakkaus panssarinamme.
Minä tiedän että ehkä vielä pelkäät, mutta palaa sanoihini aina kun tunnet epävarmuutta. Palaa rakkauteni alkulähteille, näihin teksteihin, työpöydän laatikossa olevaan punakuoriseen kirjeeseen, tammikuun riipivään ikävään, shamaanikorun voimaan, silmieni janoavaan rakkauteen, kosketukseni lämpöön, huulieni hapuilevaan kaipuuseen omiasi vasten. Ja jos silti pelkäät, kuiskaa se minulle. Älä hivuttaudu pois. Ja muista, että pelko on olento, jolla ei ole todellista olemusta. Pelko on hirviö, joka hivuttaa sormensa meidän väliimme ja yrittää kiskoa tilaa rakkautemme väliin. En halua päästää sitä siihen kainaloon, jossa öisin nukun. Ei päästetä petoja sänkyyn. Ei edes jalkopäätyyn.
Archive for elokuuta 2017
