.

.
Sisällön tarjoaa Blogger.

Archive for huhtikuuta 2016

Minun ahdistukseni ryömii nelinkontin


posted by Uneksija

No comments

Soitin tänään terveyskeskukseen ja varasin ajan depressiohoitajalle.Puhelimeen vastasi lempeä, vanha ääni, joka imitoi hyvin huolestuneisuutta.
Kuuntelin hetken puhelinlangan hiljaisuutta ennen kuin avasin suuni ja nielin ylpeyttäni jokaisella tavulla, jonka vaivoin huokaisin puhelimeen.

En ole voinut pitkään aikaan hyvin.
Minulla ei ole elämäntarkoitusta. En usko tulevaisuuteen. En jaksa yrittää edetä elämässäni.
Aamuauringon värjääminä öinä kiipeän katolle juomaan viiniä ja nauruni hersyy naapuritalojen parvekkeille asti. Silmänräpäyksessä onnellisuuteni katkoo siipensä ja haluan tappaa itseni.

Sain terveyskeskuksesta ajan ensiviikon maanantaille. Hoitaja varmisteli vielä puhelimessa, onko olo niin paha, että tarvitsisin aikaa odotellessani jonkinlaista lääkehoitoa. Nielaisin älähdyksen ja sanoin että pärjään kyllä näin. 

En vaan oikeasti tiedä pärjäänkö. Tuntuu niin pahalta, että en saa happea.
"Minun ahdistukseni ryömii nelinkohtin ja hakkaa päätään lattiaan. Pam pam pam, kunnes veri vuotaa."

Sydän oli raskas kuin vuori, kun ajoin autolla kaupunkiin. Rohkea tarjosi minulle tupakan, hymyn ja ne tutut surulliset silmät, jotka ymmärtävät tätä merkityksettömyyttä, jossa vellon. Myös Pikisilmä laittoi minulle viestiä, jossa sanoi että on täällä minua varten. Ikävöin hänen rauhoittavaa melankolisuuttaan, joka paistaa olemattomuudellaan kuin keidas aavikolla. Ikävöin häntä niin, että itkettää. Välimatka tuntuu aivan liian pitkältä.

Aurinko uskaltaa liian usein väittää, että ymmärtää minua, vaikka hän ei tiedä tästä tuskasta mitään muuta kuin sen, että sen vastakohta on valo ja jokaisen tulisi olla niin kuin hän - täynnä maailmanrakkautta ja vienoja hymyjä ja räpsyviä ripsiä ja sosiaalisten suhteiden täyttämää seurapiirielämää.

Aivan kuin se olisi niin mustavalkoista.

Vaellan kirjastoon silmät ovat tummina surusta ja lainaan kirjan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kaikki tuntuu niin päämäärättömältä. Olen absoluuttisen uupunut tähän paskaan. Tuntuu kamalalta aloittaa taas lähtöruudusta, kun tiedän, että tämä noidankehä kiepahtaa aina ja aina vain ympäri ja päädyn takaisin samaan tilanteeseen viimeistään vuoden päästä.

Vaellan kirjastosta salille. Kun musiikki kajahtaa ilmoille kaiuttimista, olen hetken joku muu. Aivoni unohtavat ajatella kaikkea tätä paskaa, kun ne keskittyvät ohjaamaan täydellisiä sivukoukkuja. Keho tottelee ja minä kehrään endorfiinisumussa. Ohjaaja pyytää minut ylös lavalle. Lyömme yhdessä etukoukkuja ja suoria, teemme hyppypotkuja, murisemme, nauramme ja minun on hetken hyvä olla, kun en ajattele mitään.

Kotimatkalla ostan kaupasta keltaisia kukkia. Ahdistukseni ryömii nelinkontin ja hakkaa päätään lattiaan.

Kotona laitan kukat maljakkoon ja leikin, että ei ole paha olla, vaikka on joka päivä aina vain vaikeampaa nousta ylös sängystä.

Sentään en voi tappaa itseäni nyt, kun on keltaisia kukkia maljakossa. Jättäisinkö ne muka lakastumaan?

Itseinhon karuselli


posted by Uneksija

No comments

Yritän olla onnellinen,
mutta nämä loputtomat onnettomat aamut vain seuraavat toisiaan
eikä itseinhon karuselli pysähdy koskaan
kaikki tuntuu päämäärättömältä ja turhalta

Vellon ikuisesti näissä samoissa painavissa ajatuksissa
kävelen päivien ja viikkojen ja vuosien läpi aina yhtä raskaana
ja jokaisen koettelemuksen ja särkyneen sydämen myötä
muutun yhä synkemmäksi ja tummemmaksi
ja silmäni syöpyvät kiinni,
sillä en enää halua nähdä tätä kamalaa maailmaa
 
Kohtaan samat tarpeettomat sydänsurut yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan
Itseinhon karuselli ei pysähdy koskaan
se vain pyörii lujempaa,
niin lujaa, että vannon sinkoutuvani pian ilmaan kuin moottoritielle uskaltautunut supikoira
minusta jää jäljelle vain märkää, muodotonta massaa,
jonka aurinko paahtaa mädäksi ja jonka haaskalinnut nokkivat kasaksi vaaleita luita

Asettelen joka aamu kasvoilleni hymyä kuin tiaraa.
se kestää muutaman tunnin ennen kuin särkyy
yritän parantaa itseäni, yritän turruttaa suruani,
teen sitä jo viidettä vuotta putkeen ja sydämeni särkyy joka kerta kun ymmärrän
että olen tällainen aina

En usko enää mihinkään

Katseessani sukeltavat kaskelotit


posted by Uneksija

No comments

Olen ailahtelevainen kuin meri,
pintani alla syvä ja tuntematon maailmankaikkeus
naurussani surffailevat delfiinit
ja vihassani välähtävät hain hampaat

Olen indigonsininen hetki, jolla on jääkylmä sydän
haudattuna jonnekin syvänmeren haudan  pohjaan
Etkä tule koskaan tietämään minusta
murto-osaa enempää


Olen hallitsematon kuin meri
kuohujeni yllä myrskyt nielevät kokonaisia laivoja
ja upottavat merimiehiä kuin kärpäsiä
tummaan, tuntemattomaan pimeyteen

Katseessani sukeltavat kaskelotit valuvat kohti vatsanpohjaa
ja tekevät askelistani painavia
Silmissäni riehuvat vaahtopäät karkaavat
ja valuvat kuohuvina puroina poskiani pitkin 

Joskus hymyssäni asuu merikrotteja
ja nauruni tekee villejä kuplia tyyneen merenpintaan
Korallit silmissäni syttyvät kuin ilotulitukset tammikuun hämärään
Ja on hetken niin valoisaa, etten näe varjoja

Olen käsittämätön kuin meri
Pintani alla avautuu kylmä ja sininen maailma
jonne hukkuisit ennen kuin ymmärtäisit
edes murto-osaa sen synkkyydestä

Kun korallit sammuvat katseestani
sukellan niin syvälle ettet löydä minua edes kaikuluotaimella
Ehkä kuulet kaskelotin viheltävän
kun se vetää minut perässään syvänmeren hautaan

Tyhjän asunnon eleganssi


posted by Uneksija

No comments

En tiedä mitä sanoisin tänne

Itken pitkin aamuauringon värjäämiä kultaisia päiviä ja indigonsinisiä öitä,
makaan lattialla ja tärisen kietoutuneena omaan pienuuteeni
Tuntuu kuin jokin raskas ja kipeä yrittäisi tunkeutua sisälleni,
sydän tuntuu kylmältä, raskaalta jääpalalta rintakehässä
Pulssi on pelkkä ontto humahdus, jonka kaiku katoaa tyhjään asuntoon

Pu-pum, pu-pum, pu-pum

Puren seiniltä lähestyviä varjoja
Takerrun kaksin käsin ja raotetuin sydämin Pikisilmän lohduttavaan surullisuuteen
Ja haaveilen hänen pehmeästä tukastaan sormieni lomassa
Ja hänen tuoksustaan ja olemuksestaan ja ikuisesta lohduttomuudestaan

Huomaan rakastavani hänen mustelmansinistä sieluaan
Sitä pohjatonta onnettomuuden kaivoa
Sitä turvallisuutta, tuttuutta, samaistumista, sielujen sympatiaa.

Itken seinille ja lattioille ja katoille ja laahaavat käteni raapivat kuvioita parkettiin
Ystäväni syyllistävät minua surullisuudestani,
Minä katson heitä hitaasti ja viileästi tummien ripsieni alta,
viha puree sydämmeeni koloja
ja tekee mieli heittää pöytä pitkin noita naiiveja kasvoja

"Miksi olet tuollainen?"
"Etkö arvosta läheisiä ihmisiäsi?"
"Eikö sua kiinnosta sun ystäväsi?"
"Etkö ymmärrä miten onnekas olet?"

Haaveilen vetäväni ranteeni auki kotona. 
Kuvittelen transsissa suonistani hiljaisena pulppuavaa verta,
revin kaulaani naarmuja,
puren sormiani,
revin tukkaani 

En ole onnellinen
Olen sotku
Olen pyörremyrsky
Olen mustavalkoelokuva
Olen ilonpilaaja

Aika on tummia kerroksia, lauloi Ruger Hauer, ja minä viilsin reiteeni maailmankaikkeuden kartan 

Mies, joka oli kuu


posted by Uneksija

No comments




Kaupunki piirtyy esiin loputtomien mutaisten peltojen ja metsien takaa.
Käännän musiikin lujemmalle ja pehmeä bassojytinä peittää hetkeksi sydämeni lyönnit.

Olen viettänyt viikonlopun makoillen äitini kodinhoitohuoneen pöydällä, viinipullo toisessa kädessä ja miehen käsi toisessa, ympärilläni vain pimeys, jonka läpi hän hohtaa jäljitellen aurinkoa.

Olen ollut neljä päivää humalassa. Olen tanssinut alusvaatteisillani tyhjän uima-altaan pohjalla. Olen suudellut häntä täydessä saunassa ja solminut sormeni mustien kiharoiden lomaan.

Olisipa hän aina tässä, tuo mies, joka oli kuu.

Painan kaasua ja huudan musiikin mukana.
Kilometrit välillämme venyvät ja venyvät ja venyvät ja metsästä huokuu kummallista sumua.
Ja yllättäen kotikaupunkini katuvalot piirtyvät indigonsinisten pilvien keskelle kuin tulipalot
Ja olen niin kaukana miehestä, joka oli kuu.