.

.
Sisällön tarjoaa Blogger.

Archive for joulukuuta 2015

I'm wasted, losing time


posted by Uneksija

No comments

Tällä hetkellä tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä
En tiedä, haenko tänä vuonna enää yliopistoon. Olen yrittänyt jo kaksi kertaa ja minua väsyttää. Haluaisin hakea vakituista työpaikkaa koulunkäynninohjaajana ja sen työn parissa voisin viihtyäkin. Se ei olisi unelma, mutta se olisi kompromissi, kunnes jaksaisin uudestaan hakea yliopistoon.

En halua enää yhtään kipeää pettymystä.
En halua enää kertaakaan itkeä lattialla keuhkojani ulos hysteerisenä täristen.
En halua enää yhtäkään kertaa kokea sitä paniikkia ja kauhua.
En halua enää yhtään menetettyä yötä murehtiessani, opiskelinko tänään tarpeeksi.
En halua enää ainoatakaan vuotta, jolloin ajelehdin päämäärättömien opintojen ja keikkatöiden välillä, tietämättä mitään tulevasta viikosta.

Eräästä kivasta koulusta tästä kotini läheltä avautuu vakituinen paikka koulunkäynninohjaajana ja sitä voi hakea jo keväällä. Periaatteessa voisin kyllä hakea yliopistoonkin, mutta sisäänpääsemiseni selviäisi vasta heinäkuussa, ja koulu haluaisi mahdollisesti palkata minut jo ennen sitä. Täytyy siis valita kumpaan suuntaan kallistun ja teen leap of faithin.

M sanoo että minun pitäisi hakea yliopistoon.
Helppohan se hänen on sanoa, opettajan tyttärenä, joka pääsi ensimmäisellä yrityksellä sisään kuin vettä vain. Ja minä olin ainoa, joka itki korvia särkevästi lattianrajassa kun he kohottivat skumppalasit korkealle ilmaan.

Helppohan se hänen on sanoa, kun hän tanssii yliopiston pikkujouluissa kauniissa mekossa ja ystävystyy yhä paremmin kaikkien entisten avoimen yliopiston kavereideni kanssa, jotka ovat nyt hylänneet minut totaalisesti.

En muutenkaan ymmärrä, miksi M ei koskaan esittele minua ystävilleen. Tiedän jossain syvällä sydämessäni, että olen M:lle hyvin rakas. Vietämme paljon aikaa yhdessä. Minä olen esitellyt hänet kaikille ystävilleni. Välillä tuntuu, että hän varastaa valovoimallaan kaikki rakkaimmatkin ihmiseni ympäriltäni, kunnes minä värisen yksin, hänen valonsa luomien varjojen alla.

Olen niin onneton ja niin eksyksissä.
Olen niin katkera, täynnä vihaa, surua ja kateutta, joka pureutuu syvälle luihini.
Olen niin väsynyt.
Ja tuntuu, ettei tässä maailmassa ole paikkaa tai hetkeä, jossa voisin kokea olevani oikeasti ja aidosti rakastettu.


Fucked my way up to the top


posted by Uneksija

No comments

Joulukuu.

Eksyn vieraisiin maisemiin ja vielä vieraampiin ajatuksiin.
Olen täynnä väsyneitä katseita ja ontuvia yrityksiä muodostaa hymy viinilasin lohjenneen reunan takaa.
Näytän tyrannosaurus rexiltä joka kerta, kun avaan suuni.

Iltaisin sukellan huokaisten kirpeään ilmaan kuin avantoon.
Kiedon koirani kaulaan led-valopannan ja tuo pieni, herkkä olento hehkuu pimeydessä avaruudellista valoa. 
Kuin pyhiinvaeltajat, me käymme matkaan täynnä varmuutta ja vaitonaisuutta.

Käännymme päätieltä pienelle sorapolulle ja autojen kiihkeä humina katoaa hiljalleen vakavina seisovan kuusirivistön taakse. Helpottava hiljaisuus valuu pehmeästi metsän pimeyteen. Jossain kaukana siintävät katuvalot näytävät musteeseen takertuneilta tulikärpäsiltä.

Valitsen mielivaltaisia reittejä, valaistuja katuja, sorateitä ja metsäpolkuja. Käännyn risteyksistä aina vain tuntemattomaan. Koira vierelläni ei kyseenalaista mitään, kun eksytämme itsemme lähiölabyrinttien loputtomuuteen. Taivas on kuin musta kangas, jota vasten keinuvat pilvet luovat maisemaan hätkähdyttävää kontrastia.

Risteyksissä seisahdun, kuuntelen vesipisaroiden iskeytymistä lammikon pintaan ja laulan: "entten, tentten, teelikamentten..." 
 Oikeastaan, näin olen tainnut pelata koko elämäni.

Ei ihme että eksyin.