Liikunnasta on tullut lanka, jolla solmin avonaisina retkottavia haavojani
Se pitää minut kasassa ja järjissäni,
Se muodostuu toistuviksi rutiineiksi rytmittämään elämässäni vellovaa toivotonta, tukahtumatonta yksinäisyyttä ja tarpeettomuudentunnetta.

Juoksen salikassi olalla ryhmäliikuntatunneille
Annan kaikkeni,
hikoilen ja kiroan, rakastan, toivon, elän, täytyn

Ja viimein loppurentoutuksessa itken hieman, kun sali on pimeä ja jooga-ohjaajan ääni humisee lempeänä kaikkialla ympärilläni

Verhoudun hikeen
Tuudittaudun iltaisin reisissä jomottavaan lihaskipuun
On hyvä olla näin
Tuntuu melkein kuin olisin merkityksellinen
ja että elämässäni olisi jokin järki

En jätä välistä yhtäkään treeniä
Perun hysteerisenä viikkoja sitten sovittuja kahvihetkiä ja viini-iltoja, jotta pääsen salille
Lähetän tinderpojille tyhjinä kaikuvia pahoitteluja, vaikka en ole lainkaan pahoillani
Aloitan aamun ajattelemalla bodycombatin koreografiaa ja toistan muutaman kappaleen heti olohuoneen matolla
Bussissa nuokun silmät kiinni ja kertaan askeleita päässäni
ja lopulta tunnille päästyäni turhaudun, kun combat-ohjaaja ei muista koreografiaa täydellisesti oikein ja aloittaa yhdessä kappaleessa capoeira-osuuden liian myöhään

Mietin jatkuvasti, miten voisin olla parempi, mutta en enää liiku tavoitellakseni jotain kaukaiseksi haaveeksi jäävää unelmavartaloa
Enää ei ole epätoivoisia tavoitteita laihtua, vaan pelkkä loppumaton jano päästä käsiksi endorfiinihumalaan
Se on ainoa asia, joka pitää minut järjissäni ja ainoa asia josta enää jaksan tuntea onnea

Muutama sana tinderpojasta.

Nimetään hänet Enkeliksi.

Tapasin Enkelin ensimmäisen kerran kuukausi sitten. Hän soljui elämääni ensimmäisten joukossa, kantaen silmissään ylitsevuotavaa hellyyttä. Kävimme kävelyillä, joimme yhdessä viiniä, suutelimme ensimmäisen kerran vasta neljännellä tapaamisella, koivun alla siinä kohdassa jossa hän aina kääntyi kotiinsa ja minä katselin hetken mustan nahkatakin selkämystä.

Enkeli pitää minusta kovasti, näen kuplivan ihastuksen kuohuvan pinnan alla. Baarissa hän silittää kättäni hitaasti. Pehmeä peukalo seilaa kämmenselkäni yli kuin purjevene. Rystyseni Enkelin sormea vasten on kuin suuri aallokko, jonka kohdalla hän haparoi.

Oikeastaan,
ehkä minä olen se kuohuva aallokko, jonka hän yrittää saada kesytettyä.

Enkeli sanoi eilen jo toisen kerran, että hän pitää minusta kovasti. Hän on ihastunut, kantaa perhosia vatsassaan, hymyilee joka kerta kun näkee nimeni ilmestyvän kännykän näytölle.

Kyllä minäkin pidän Enkelistä. Hän on rauhallinen, suojelunhaluinen ja kaikille ystävällinen ihminen. Baarissa hän työntää minut äkkiä suojaan selkänsä taakse, kun humalaiset miehet alkavat töniä toisiaan tupakkapaikalla. Hän avaa minulle ovet, antaa takkinsa kun minun on kylmä, pitää huolta jokaisella katseellaan ja kosketuksellaan ja sanallaan.

Mutta en minä ole ihastunut, enkä ole valmis sitoutumaan.
Olen musta aukko ja nielaisen mieheni puraisematta.

Älä katoa minuun, Enkeli.

Ulkona tuoksuu jo syksy ja aamulenkillä tulee kylmä ilman pitkähihaista

Jokin tunnelukko on viimein loksahtanut auki sisältäni ja olen itkenyt vuorokausia ja lammikkoja

Erotessa ei koskaan eroa vain kumppanistaan, vaan samalla myös hänen perheestään, ystävistään, sisaruksistaan, muistoistaan, joululahjoistaan ja yhteisistä huonekaluistaan.

Syksy rahisee jo kivitalon seinillä ja liikehtii levottomasti kohti kaiken nielaisevaa pimeyttä

Olen yksin ja peloissani, yöt taittuvat hämärtyviksi aamuiksi

Juon taas enemmän viiniä kuin kahvia

Tuntuu joka päivä kuin sydämeni olisi särkynyt

Tuntuu joka päivä siltä etten tiedä mitä teen

Olen pettynyt etten pystynytkään juoksemaan puolimaratonia
(Se maksoi 44 euroa ja se vituttaa enemmän kuin mikään)

Haluan juosta päin seinää joka kerta kun näen kavereiden hauskoja koulukuvia facebookin etusivulla

Viilsin ranteeseen
 ja
 tuntuu siltä kuin
olisin palannut menneisyyteen jota ympäröi se sama onneton harmaus

Tulenko ikinä olemaan oikeasti ja aidosti onnellinen vai olenko aina tälläinen?
itkenkö haaleita lammikkoja
vuosi toisensa perään
eteiseen olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen
ja uppoan niihin polviani myöten