Vapaus on minulle huumetta
Otan siitä kaiken ilon irti ja pakenen kohti kurottautuvien käsiesi alta eteiseen
Lisään peilin edessä toisen kerroksen ripsiväriä

Sinä huudat kurkku suorana syytöksiä
("Et rakasta minua, et välitä minusta, et räpäyttäisi silmääsikään, jos tappaisin itseni tähän paikkaan.")
Huutosi kaikuu perättömänä eteisen vaatekaappiin hakkaamissasi lommoissa
Ja minä kohautan olkiani
enkä kuule mitään korkokenkieni rytmikkään rumpusoolon yli
kun astun kynnyksen yli

Piikitän vapautta suoniini
Yön pimeydessä haaleat silmäni revähtävät auki,
ja sormeni punoutuvat tiukasti portugalilaisen miehen paksuun, mustaan tukkaan
Hän hymyilee minulle nälkäisesti suklaanruskeilla silmillään,
ja hänen paksut ripsensä kehystävät kaakaona läikehtiviä iiriksiä

Minä nautin tästä enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella
Ja sinä kärsit tästä enemmän kuin olisin koskaan osannut pelätä

Universumi toimii kummallisen raadollisesti. 

Sinä olet kännissä kahdettakymmenettä päivää putkeen
ja minä tanssin salsaa yksin kotona korkokengissä.

Hengitän hiljaa vessassa, kun S kiertää puuskuttaen kehää pienessä asunnossa ja hakkaa rystysiään eteisen vaatekaapin oveen. Myöhemmin seuraavana aamupäivänä pyyhin piiloon pienet veriroiskeet.

Tuntuu siltä kuin S veisi mukanaan jokaisen happimolekyylin astuessaan pitkän työpäivän jälkeen sisään. Odotan ahdistuneena sitä hetkeä, kun hän laskee raskaan työkassin kädestään ja se kolahtaa mielenosoituksellisen kovasti lattiaan. Sitten hän potkii kengät jaloistaan, hiljaisuus välillämme venyy kuin toffee, kunnes jompi kumpi puree hampaansa yhteen ja sanoo hiljaa hei.
On käsittämätöntä, miten vieraasti yksi pieni sana voikaan kaikua asunnossa.

Latasin tinderin. Olen tavannut sitä kautta jo viisi poikaa ja yhden tytön. Yhden kanssa menimme oluelle, toisen kanssa jäätelölle, kolmannen kanssa smootielle puistoon, neljännen kanssa jaoimme viinipullon, viidennen luokse menin jatkoille baarista, kuudes tuli juomaan kaljaa puistoon kylmänä torstaiyönä.

On ollut niin helpottavan huoletonta jutella niitä näitä, kertoa itsestään ja oppia uutta jostain toisesta, hymyillä auringon alla, flirttailla, olla joku toinen ihminen kuin se, joka menee vessaan piiloon kuuntelemaan, kuinka hänen elämänsä hiipunut rakkaus raivoaa huonekaluille ja tuupertuu sitten keittiön lattialle itkemään.

Olen huomannut, että olen hyvä täyttämään hiljaisia hetkiä smalltalkilla. En vaivaannu helposti, vaan olen hymyilevä, luonnollinen, hauskakin. En usko, että minun tarvitsee vietää kovin montaa hetkeä tai yötä yksin eron jälkeen - ellen välttämättä itse niin halua.

Pikisilmäkin laittoi minulle muutaman ikävöivän, humalaisen viestin. Hymyilin tyhmänä puhelimelle. Kuulemma kaikilla K:ssa on minua kova ikävä, hänellä varsinkin. Hän sanoi, että minun täytyy tulla heti ensiviikolla käymään. Edellisestä kerrasta onkin jo kaksi hassua viikkoa ja neljäsataa kilometriä on liian pitkä välimatka. Olin oikeastaan aika otettu siitä, että myös Pikisilmän hassuilla kavereilla on minua ikävä ja että Pikisilmä yleensäkin ottaen uskalsi myöntää sen, että hän tahtoisi minut sinne. Pikisilmä on nimittäin sellainen henkilö, joka osaa pitää itsehillintänsä ja kilpikonnamaisen varautuneisuutensa jokaisessa tilanteessa. Hän tuntuu miettivän asioita hyvin pitkään, hyvin tarkasti ja varautuneesti, kun minä puolestaan toimin hetken mielijohteesta.

Päivät valuvat täällä näin, tajunnanvirtana.
Hetkittäisinä vihanpuuskina ja haaveiluina. 

Muistatteko, kun kirjoitin, että ahdistaa, että parisuhteeni vetää viimeisiä hengenvetojaan?
Mutta sanotaanko nyt sittenkin näin, että nyt se alkaa tuntua jo etäisesti helpottavalta



Sanoin myös että lempimekkoni tuntuu tuskallisen kireältä päällä
ja tuntuu se edelleenkin, mutta olen alkanut taas urheilla tilanteen muuttamiseksi

Minua ahdisti myös että kolmen viikon aikana olin ollut enemmän kännissä kuin selvinpäin
nyt korjaan sitä ensimmäisellä tipattomalla viikolla kuukausiin

Sanoin, että ahdistaa, että Pikisilmä laittaa koko ajan viestiä ja minä ja ilahdun jokaisesta viestiäänestä puhelimessa
Nyt lähinnä hämmentää ja vähän naurattaakin, vaikka en edelleenkään tiedä mitä tunnen häntä kohtaan

Minua ahdisti, että en ollut käynyt salilla kuukauteen ja fyysinen kuntoni oli olevinaan rapistunut olemattomiin
Mutta kun eihän se ole. Pumpissa nousivat tutut painot kohti kattoa. Yhtään en antanut armoa ja jaksoin silti. Rikoin myös pari päivää sitten matka- ja nopeusennätykseni juoksemalla 15 kilometriä tuosta vaan.

Ahdisti että on enää kuukausi aikaa treenata puolimaratoniin, enkä tiennyt pääsenkö minä sittenkään maaliin.
Pah! Kuukaudessa ehtii vielä hyvin. Ja minä pääsen maaliin, vaikka sitten hitaasti.

Ahdisti, että en saanut itseäni niskasta kiinni,
vaikka pitäisi treenata aivan helvetisti ja lukea avoimen yliopiston tentit läpi elokuussa, jotta saisin kurssini hyväksiluetuksi
Sitten päätin, että annan tenttien mieluummin olla. Sain kerättyä opintopisteitä ihan riittävästi jo luennoilta ja pienryhmätunneilta. Jostain vain täytyy päästää irti mielenterveyden tähden.

Tällaista tänään.
Valonpilkahduksia.

Aika valuu hiekkana niskaani pitkin, kun pakkaan laukkuni ja pakenen muihin kaupunkeihin
pakenen S:n surkeita silmiä, jotka ovat kuin haaleat lammikot

Juna saapuu puuskahtaen pienelle asemalle.
kannan laukkuni ja koirani pieneen yksiöön, joka on jo toista kertaa turvasatamani.
nojaudun turvalliseen syliin ja elämä on hetken verran ehjä.

Pikisilmä sytyttää minulle jointin lampea kiertävällä metsäpolulla
kävelemme kotiin kuin hidastetussa elokuvassa
kehoni liikkuu mutta minä en liikuta sitä
joudun seuraamaan soratien varjoja, että tiedän oikeasti liikkuvani
enkä tarpovani tyhjiössä tai ikuisessa tunnelissa

Pikisilmä pitää minua kiinni kädestä
hukumme yhdessä spiraaleihin ja pyörteisiin
nauramme ja ihmettelemme vierekkäin sängyllä
miten maailma voikaan olla niin kaunis