Olen juuri meikannut, maalannut ripseni tummiksi ja luomet hopeisiksi kuin kalan kyljet
Istun tässä hiljaa, koneen edessä ja kuiskin tauotta pääni sisällä: "Älä itke, älä itke, älä helvetti itke, kokoa itsesi kasaan ja lähde ulos juhlimaan."

Mutta olen kuin halvaantunut paikoilleni, tuijotan vihansekaisena minun ja S:n keskustelua ja mietin, että juon jääkaapissa olevan roseviinipullon yksinäni ja oksennan yöllä vatsahappoja. On ehkä ihan turha lähteä mihinkään repimään pieniä haavoja vuotavan suuriksi, olisin vain painolasti porukalle, huomaamaton.

Ei ole tuntunut näin pahalta pitkään, pitkään aikaan.
Ja mulla oli hyvin korkeat odotukset vapuksi.

Kävelin tänään kaupungilla, kirppareilla ja ostoskeskuksessa kolme tuntia ja katsoin vierestä, kuinka tyttökaverini ahtoi Ikeassa sisäänsä kanelipullan, kaksi hotdogia, pitsapalan ja lasillisen limpparia ja valitteli sitten ettei syö "muuta kuin jogurttia", vaikka hän myös eilen tilasi kiinalaista. Naurahdin ivallisesti pääni sisässä, mutta ulkoisesti väänsin kasvoilleni surkuttelevan hymyn.

Huomaan olevani terävämpi, ilkeämpi, vahingoniloisempi. Se ei ole kovin hyvä, negatiivinen energia sisälläni on vierasta ja huonoa. Huomaan olevani vihainen ennen kaikkea itselleni. En anna itselleni lupaa syödä enempää kuin 1200 kaloria, vaikka kulutin tänään noin 600 kaloria kävellen. En vaan halua löysätä. Katselen juuri ostamaani järkyttävän kaunista mekkoa, joka oli hieman liian kireä ja haluan koko sydämestäni, että se olisi täydellisen kokoinen. Mekko menee kyllä päälle, mutta nykien. Se jää kiinni vatsamakkaroihin. Silti ostin sen. Se on niin kaunis. Ja minäkin olin kaunis se päälläni. Mutta... voisin olla kauniimpi. Laihempi. 

Huomenna on vappu. Syömiset täytyy suunnitella todella, todella hyvin. Syön kevyen salaattilounaan, välipalaksi omenan ja appelsiinin. Juon illalla kolme kuivaa siideriä ja lisää baarissa tai rannalla (riippuen siitä kummalle menemme). Kalorit ovat luultavasti 1600 pinnassa, mutta lounasta en silti halua skipata. Ahdistaa ahdistaa ahdistaa.

Vältin alkavan ahmimiskohtauksen. Kolusin keittiön kaapit läpi, selasin ohjeita suklaakekseistä ja kaurakekseistä ja omenapaistoksesta ja kuuntelin mahani murinaa. Löysin kuivakaapin perältä huumaavan löydön: edellisestä leivontakerrasta jäänyttä tummaa leivontasuklaata. Söin nälkääni kaksi palaa. Vain kaksi. Sitten laskin levyn käsistäni, pudistelin päätäni ja päätin, ettei se ole sen arvoista. Haluan laihtua ylppäreihini mennessä 3-4 kiloa, eikä se onnistu näin. On oltava vahvempi, tarkempi - ja ennen kaikkea syötävä enemmän kuin 1200 kaloria, ettei tarve ahmia nouse liian pahaksi.

Huomenna yritän taas syödä hieman enemmän. Syön lounaaksi kevyttä sienikeittoa, mutta päivällisellä syön hieman enemmän. Ja mun pitäisi mennä nukkumaan vähän aikaisemmin, sillä nytkin kello on jo yksi ja söin iltapalani tunteja sitten. Ei ihme että on nälkä.

Keskiviikkona on vappu (voi helvetti). Vappu on yhtä kuin kotibileet ja paljon alkoholia. Alkoholi on yhtä kuin kaloreita. Turpoan koko ajan. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.

Pitäisi myös lukea pääsykokeisiin mutta olen vitun väsynyt. Ei kiinnosta enää. En jaksa.

Olisin niin paljon laihempi jos osaisin olla juomatta.
Mun luonne on yksinkertaisesti sellainen, että kun joku ehdottaa reissua baariin, tanssimaan, keikalle tai kotibileisiin, oon ensimmäinen joka kiljuu, että mä oon messissä.

Pitäisi olla iloinen siitä, että mun elämässä tapahtuu paljon asioita ja että mulla on hyviä ystäviä joiden kanssa käydä baareissa pörräämässä, mutta silti harmittaa pakostakin, miten paljon alkoholista tulee kaloreita. Oon alkanut juomaan siiderini kuivina, mutta silti... Ilta ulkona on melkein sama kuin söisi puolikkaan pussillisen karkkia: eli epäonnistuminen.

Tämänkin illan 3 kuivaa 0,5 litran siideriä ja yksi makea 0,33 siideri tekee yhteensä 706 kaloria. Sen takia jouduin skippaamaan päivällisen ja kalorit tällä päivälle ovat silti 1635. Helvetti.

Ei helvetti, mitä mä teen? 

Miksi mä ahmin?

Tänään söin normaalisti lounaaseen asti. Terveellinen salaatti kananmunalla ja avokadolla, välipalaksi kaksi luumua. Sitten muistin kaapin pohjalla olevan rasiallisen toffifeita ja söin ne. 600 turhaa kaloria, rasvaa, sokeria, kaloreita. Makeannnälkä johti suolaisennälkään. Seuraavaksi söin leivän kurkulla, tomaatilla, juustolla ja surimilla ja lopuksi vielä kuivattuja hedelmiä. 

Olen lihonut kilon ja vatsa on pinkeä kuin pallo. 

Typerä, typerä, typerä läski.

Lähtee ne huolet vaik ei se niit poista

Mut hetkellinen vapaus on kyllä aikamoista

Antaa mielenrauhaa, voimia jatkaa

Ettei tuu flippaust eteen sitten keskellä matkaa ja

Ei pidä antaa sen roskan kasaantuu

Vaan vapauttaa pää, antaa mielen vaan laantuu

Muuten se taantuu, huutaa takas luontoon

Se palaa takas primitiiviseen muotoon, je

Barbin luona seinät olivat pehmeää massaa jonka läpi vajosin. Kun suljin silmät, tunsin pääni irtautuvan hitaasti ruumiistani, tunsin valuvani kasaan, yhä alemmas kohti lattiaa. En ole kokenut sellaista onnellisuuden tunnetta pitkään, pitkään aikaan. 

Yöllä näin unia, joissa miehillä oli pitkät raajat ja korkealla huojuvat vartalot. Vielä tunteja ensimmäisen hengenvedon jälkeen tunsin itseni vajoavan ja venyvän. 

Mmmm. 

On pääsiäinen, perjantai, aamu. S makaa vierelläni puolialastomana. Raukeana kuin maatiaiskissa hän vaihtaa kylkeään ja haukottelee, kohdistaa katseensa minuun. Hymyilemme toisillemme nopeasti.

Kun S ei katso, nousen ylös ja astun vaa'alle.
Se näyttää 57,3 kiloa, ja olen huudahtaa onnesta ääneen. Kaikki ahmimisrasvamolekyylit sisältäni ovat hävinneet, nesteet haihtuneet ja turvotukset laskeneet.

Ja.... erm, sitten tuli pääsiäinen.
Nykyisen tiedon mukaan herkuttelin itseni taas aika rumaan kuntoon. En ole käynyt vaa'alla mutta laskin päässäni ruokien kaloreita ja säikähdin iltaisin, miten paljon taas meni. Tai no, pääsiäisenä en varsinaisesti ahminut, söin paljon salaattia ja lopetin syömisen kun vatsani oli täynnä. Mutta. Se ikuinen mutta. Alkoholikaloreita tuli ihan liikaa. Join aika monta siideriä ruokien lisäksi. Lisäksi olutta ja ruoalla viiniä. Pääsiäisen jälkeen kävin vielä Barbin kanssa keikalla ja join sinäkin iltana ihan liikaa. Krapulapäivänä söin sitten kiinalaista.

Muuten olen syönyt taas aika normaalisti, 1200-1500 kaloria aika vapaamielisesti. Harmi vaan, että ei se paino mihinkään sillä putoa. Tänään käyn äidin luona sovittamassa ylppärimekkoa (hyi, hyi ja hyi) ja kärsin samalla turmioni vaa'alla. Ihme kyllä, olo ei ole yhtään turpea. Vatsa on ihan siedettävän näköinen kun sitä tiirailee peilistä. Voisiko olla, etten ehkä olisikaan lihonut vaan ehkä jopa laihtunut parisataa grammaa? Tai olisiko painoni edes pysynyt samana? Saa nähdä.

Jes, jes jes. Päiväpaino tänään 58,0 kg vaatteet päällä aamupalan jälkeen mitattuna. Eli olen jo 57 kilon puolella. En kehdannut mitata painoa ilman vaatteita, koska äiti oli kotona, mutta perjantaiaamuna saan siihen mahdollisuuden. Tänäänkin vaa'assa vilahti jo 57,9, mutta tulos taipui kuitenkin juuri ja juuri 58 kilon puolelle. Ilman vaatteita ja maha tyhjänä ruoasta luulen saavani huomenna digitaalinäytölle ihan hyväksyttävän luvun. 

Pääsiäinen ahdistaa vähän. Varsinkin kun menkat ovat tiedossa juuri sille viikonlopulle. Menkkaturvotukset ja loputon, kalvava nälkä ahdistaa ajatuksena, mutta mieli tuntuu taas aika lailla vahvalta. On ihan okei, jos syön vähän suklaata. Tiedän kuitenkin ruokapöydässä syöväni pääasiassa salaattia. 

Menen tänään vahtimaan veljiäni. Käyn S:än kanssa saunomassa, luen yhden artikkelin pääsykoekirjastani ja syön päivälliseksi salaatin avokadolla ja lohella. Skippaan välipalat, sillä tiedän syöväni muutaman pienen ruohosuklaamunan kotona. Lounaan syön, etten vahingossakaan ahmi liikaa. Mutta suunnittelin kyllä lounaaksikin kevyttä salaattia, joten kalorit pysyvät ihan hyväksytyissä rajoissa. 

Ja, äh... Mietin haluanko hylätä ajatuksen 5:2-dieetistä vai soveltaisinko sitä 8:2-dieetiksi? Eli siis söisin kahtena päivänä viikossa "vain" 800 kaloria, muina noin 1300. Pelottaa että 500 kalorin paastopäivät ajavat mut ahmimiseen. 

Vaikka noudatin  kalorirajojani viime viikolla todella hyvin, painoni nousi 200g ja tipuin Suurimmasta Pudottajasta. Olin niin pettynyt, että annoin kaikkien sääntöjeni valua viemäriin. Viikonloppuna söin litran jäätelöä sekä sipsipussin ja kapinoin koko painonpudotusta vastaan. Ei ehkä olisi pitänyt tehdä niin. 

Kävin tänään vaa'alla illalla syömisien jälkeen vaatteet päällä. Se näytti 58,3 kiloa (perjantain aamupaino oli 57,5). Painoin vähemmän kuin kuvittelin. Viikonlopun ahmimiset turvottivat maksimissaan puolella kilolla. Ja nyt kun ajattelen, en tainnut sunnuntaina syödä mitään muuta kuin puoli litraa jäätelöä. Kalorit jäivät herkuttelusta huolimatta sallituille rajoille. 

SP:stä putoaminen harmittaa kamalasti. Suuri motivaationi on tyystin kadonnut ja tilalla on pelkkä lysähtänyt olemus ja välinpitämätön, kuriton mieli. Kuorin äsken suklaamunan ja söin sen tuntematta sen suurempia tunnontuskia. Silti sisälläni oleva ääni huutaa, ettei YO-juhliin ole enää kovin kauaa aikaa. Se kysyy, enkö haluaisi olla edes 3 kiloa pienempi ja kauniimpi tulevassa mekossani. Minä ajattelin, että ehkäpä haluankin. Sitä paitsi en ole tyystin menettänyt toivoani, vaikka viikonloppu hieman huonosti menikin. 

Käyn torstaina aamulla äidin luona ottamassa aamupainon tyhjällä vatsalla ilman vaatteita. Mitä todennäköisimmin painoni on kuitenkin alle 58 kiloa, joten tuskin mun tarvitsee panikoida. Jos paino olisi tippunut takaisin 57,5 kiloon, voin huokaista helpotuksesta. Toisaalta vituttaa, että olen junnannut samassa painossa jo kaksi vitun viikkoa, mutta tuskin maailmani siihen kaatuu.

Aloitan nyt kokeilumielessä paljon kehutun 5:2-dieetin, jossa kahtena päivänä viikosta paastotaan 500 kalorilla ja muina päivinä saa syödä normaalisti. Sen on kehuttu tuottavan hyvin tuloksia. Ajattelin, että pyrkisin jatkamaan tätä noin 3 viikkoa ja sitten hitaasti totuttaisin elimistön taas hieman tasaisempaan syömiseen, eli paastoaisin 500 kalorilla vain kerran viikossa. Ilmoittelen teille tuloksista! 

Pää tuntuu kevyeltä, katse tervältä, keskittyneeltä, neuroottiselta. Selkärankaa pitkin kulkee jännittynyt vapina.

Ahdistaa päättää, mihin piirrän rajat ja ovatko ne yleensäkään ottaen pysyviä. Osallistuin Rajaton Maailma -foorumin suurinpaan pudottajaan ja sain ensimmäisellä viikolla immuniteetin. Toisella viikolla olin toisiksi vähän pudottanut. En pudonnut kisasta, mutta minua hävetti. Haluan niin kovasti päästä kärkikolmikkoon, haluan pudottaa painoani kuin hullu, mutta sitäkin enemmän haluan olla repsahtamatta ahmimiskierteeseen ja entistä pahempaan turpoamiseen. Arkisin kaikki menee kuin lastenleikki. Vain viikonloput ovat pahoja. Kun S tulee lomille armeijasta ja kietoutuu minuun ja tuoksuu Lidlin halvoilta amerikkalaisilta muffinsseilta, jokin minussa alkaa ajatella: "Ihan sama vaikka söisin. Ihan sama, vaikka olisinkin lihava, sillä hän rakastaa minua siitäkin huolimatta."

Syön nykyään noin 1200-1300 kaloria päivässä, sillä en todellakaan laihtunut kiloklubin suosittelemalla 1600-1700 kalorilla. Hieman reilut tuhat kaloria oli riittävän vähän ravistamaan päältäni neljä kiloa kahdessa ja puolessa viikossa. Nyt en enää tiedä. Jos haluan päästä Suurimmassa Pudottajassa edes viimeisen viiden joukkoon, on pinnistettävä vielä vähän. On syötävä arkisin 1000 kaloria ja viikonloppuisin 1200 ahmimisen ehkäisemiseksi. Torstaisin voisin joko paastota tai sitten syödä hyvin hyvin vähän, jotta perjantain aamupaino olisi mahdollisimman hyvä.

En tiedä, miten aamupainon tarkastus ylipäätään onnistuu tällä viikolla. S tulee jo torstaina lomille, eikä meillä ole kotona vaakaa. Olen Suurimman Pudottajan aloitettuani kävellyt perjantaiaamuisin äidin luokse katsomaan painon. Aamupaino ja aamulenkki samassa paketissa. Ei yhtään huonompi juttu. Nyt S on mutka matkassa. Ehkä sanon että käyn kaverini kanssa aamulenkillä. Ehkä sanon että aamulenkeistä on tullut minulle rutiini. Oli miten oli, inkilänmäelle on pakko päästä jollain verukkeella niin, ettei S vahingossakaan yritä ahtautua mukaani. Ja kun pääsen sinne, aamupainon tulee olla 56,X. Painon tulee olla tippunut viime viikosta enemmän kuin vaivaiset 300g. Ja sehän jumalauta onnistuu. Minä pystyn siihen. En anna armoa, en väsy, en kompuroi. Ja jos teen vahingon, en räjäytä koko tilannetta käsiini kuten aikaisemmin. Yhden suklaapatukan syöminen ei saa johtaa ahmimishelvettiin. Jos vahinko tapahtuu, käyn lenkillä. Jos vahinko tapahtuu, lisään hieman kaloreita, etten ahmi nälkääni.

Minä pystyn tähän.

Uskomatonta, miten pienestä liekistä riita räjähtää välillemme vellovaksi tulimereksi. Sanat ja eleet ovat väärinymmärrettyjä, herkkä loukkaantuminen muuntuu hirviömäiseksi riehumiseksi. Koti on liian ahdas kahdelle, ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa olla ihoni sisällä.

S suuttuu ensin, vetää parkkipaikalla käsijarrun ylös niin että nytkähdän. Poistun autosta ulos kiivain liikkein ja siristän silmiäni. S jää sisälle, suuttuneena jostain epämääräisestä, ja painaa kaasua. Kiiltävä auto huutaa yössä kuin teuraseläin. Valehtelisin jos väittäisin, ettei pelota.

Harpon kohti kotia. S:n murahdus muuttuu hiljaisella pihalla Leijonan Karjahdukseksi, joka kimpoilee keinuista ja liukumäistä kuin pingispallo suoraan korvilleni. Minä kysyn, miksi hän on vihainen. Olen vielä tyyni, ehkä jopa ivallisen huvittunut.

Sisällä kaikki räjähtää käsiin. S sanoo, että minun pitää olla hiljaa koska hän jaksa kuunnella. Minä huudan, että en ole joku koira, jonka voi heittää häpeämään nurkkaan. Nyt minä suutun. Paiskon ovia, huudan, kierrän kehää suupielet vinkurassa. Sammutan valot ja pyyhällän sänkyyn, kietoudun peittojen alle. S laittaa valot takaisin päälle ja sittenkös vasta hurjistun.

Huudan niin kamalia asioita, että en usko niiden tulleen oikeasti minun suustani. S nyyhkytti hiljaa, ennen kuin lähti ulos, johonkin. En tiedä missä hän on ja ihmettelen jos hän uskaltaa tulla takaisin.

Olen laihtunut neljä kiloa ja syön taas ihan liian vähän.
Silti korkkaan nyt siiderin.

Seuraavan kahden viikon ajan yritän seurata näitä pieniä tavoitteita. Ilmoitan tänne onnistumiseni tai epäonnistumiseni viikoittain.

1. 3 tuntia kävelyä viikoittain + alku- ja loppuvenyttelyt
2. Kunnon kasvatus lyhyillä juoksulenkeillä (10-20min)
3. Juo enemmän teetä
4. Kahdesti viikossa ruoaksi salaattia ja kahdesti viikossa kevyttä keittoa
5. Vältä pastaa, riisiä, kuskusia ja höttöleipää
6. Syö silti neljän viljan aamupuuro vähintään kolmena aamuna
7. Pidä kalorit tuhannessa, älä laske sen alemmas
8. Mutta pyri myös olemaan menemättä yli 1300 kalorin. 

Tässäpä joitain tavoitteita. 

Varsinkin lenkit haluaisin saada rutiiniksi. Salaattia ja keittoa tulee syötyä muutenkin tosi paljon, että en usko sen olevan kovin vaikea tavoite. Kaloreiden pitäminen tuhannessa tulee tuottamaan vaikeuksia molempiin suuntiin. 

Mutta katsotaan mitä tapahtuu. 

Hetken kuluttua unohdat kaiken mitä sinulle koskaan tapahtui.Muistot putoilevat hitaasti tyhjyyteen joka ympärilles avautui.Nostat katsees ja huomaat kuinka valo seuraa sinua,Kun herättää karkurin, vanginvartijan unestaan.Nosta katsees ja näe vieraisiin pesiin kuin käet, asetumme huutamaan.Kuulet vain oman äänesi kun metsä vastaa.

Olen syönyt liian vähän ja liian paljon. Olen ahminut levyllisen toffifeita ja seuraavana päivänä kiduttanut itseäni asettamalla kalorirajan pariin sataan. Olen vapissut pelosta ajatellessani, miten eilisen ahmimisen kalorit häilyvät minussa, ihon alla. Pelkään, että näen vaa'assa taas numeron 6.

S sanoi tänään että olen aivan kuin äitini. S siis käytännössä tarkoitti, kaikkien sanojensa takana, että olen hirviö. Suljin keskustelun, enkä aio vastata hänelle enää tänään.