Minä en enää tiedä, mikä olen. 

Olen nukkunut viikon ajan joka yö S:llä. Me näemme heti koulun jälkeen, kietoudumme toisiimme ja hengitämme huohottaen, elämme ja nauramme, teemme kaikkea typerän spontaania, enkä minä siltikään ole onnellinen. Me juomme joka toinen päivä, kuuntelemme musiikkia ja puhumme syviä asioita, jotka ovat olleet pinnan alla vuosia. Hän ajaa tummanvihreällä fordillaan rantakadulla niin, että renkaat vinkuvat mutkissa kuin autoelokuvissa. Sen jälkeen me palaamme kotiin, minä korkkaan vielä yhden oluen, ja hän kattaa minulle lautasellisen jäätelöä. 

S vie minut vähintään kerran viikossa kahville. Me kokkaamme yhdessä ja nauramme niin, että olemme tukehtua.

Päiväni ovat pelkkää syömistä. Minulla ei ole aikaa kävellä tai kuntoilla, koska S on täällä aina. Minun olisi otettava etäisyyttä, mutta en tahdo, enkä uskalla, koska S on jo monta kertaa kuiskannut pelkäävänsä sitä hetkeä, kun minä lähden uudestaan ja maailmani on vain minun.


Toisaalta tahtoisin vain eristäytyä täydellisesti ollakseni vapaa. Haluan taas vahtia kaloreita, jokaista suupalaa, sitä, miten muut syövät, haluan kuvottua suklaasta ja liikkua pakonomaisesti.
Se ei vain onnistu, jos S on tässä, mutta minä taidan rakastaa häntä. Olen ehkä aina rakastanut. Jo vuosia.

Mutta minä en käytä sanaa "rakkaus", koska se on myrkkyä ja siihen kuolee.

Katsokaa minua, katsokaa, kuinka olen hukkunut.

Tuijotan itseäni peilistä, joka on täynnä buddhalaista elämänviisautta ja kehuja, vahvuutta, joka ei koskaan toimi käytännössä.
 
Istuudun S:n syliin, mutta näen K:sta unia.

Kuulisipa joku, miten lujaa keuhkoissani vaeltava hengitys huutaa.

Muutaman sätkän jälkeen hengitän ilmaa, joka on kaikessa raikkaudessaan yhtä suloista ja puhdasta kuin mereltä tullut ilma, ja minä huojahdan kuin hylätty pikkulapsi S:n turvallisia käsivarsia vasten. Me ajamme yöllä hänen mökilleen ja yhdymme toisiimme hiipivän syksyn pimeydessä. Tunnen jatkuvasti pakokauhua siitä, kuinka hänen kätensä vaeltavat pitkin kehoni rumimpia alueita, enkä minä osaa kuin olla ja hengittää, välillä kiihkosta sekaisin, välillä paniikin ravistelemana.

Vaikka kirjoitan murtuneena, en osaa sanoa olevani samanlainen keskellä ihmislaumaa. Minut on vallannut hirviö, joka on kirkas ja suloisen eläväinen, aivan toisenlainen ihminen kuin minä oikeasti olen. En välitä kaloreista, enkä välitä pahoista kommenteista. Tahdon vain käpertyä S:n käsiin ja kuolla onnesta.

Ja se kaikki on pelottavaa, koska minä olen aivan kuin terve ihminen.



Katsokaa, kuinka olen hukkunut.

Itken kyyneleitä, jotka ovat kuin mustia tähdenlentoja valuessaan alas pitkin mun poskia. Juoksen huoneessani edestakaisin ja odotan sitä hetkeä, jolloin paniikki paisuu niin suureksi, että siihen meinaa tukehtua.
Mä olen taas lihonut.

Puen peilin edessä valtavan paidan peittämään mun rumaa, levinnyttä vartaloa ja syön järjettömän aamupalan, jota en edes vaivaudu oksentamaan.
- KOLMEN kananmunan omeletti sipulilla, porkkanalla, kalkkunaleikkeellä ja raejuustolla
- 1/3 omenasta ja 2prk jukurttia

Alaselkään koskee ja mun ruokahalu on kuin nälkäkuoleman partaalle ajetulla hevosella. Söin alle tunti sitten ja mulla on nyt jo nälkä. En käsitä. Menkat ovat ilmaisesti tulossa (ja niiden mukana iki-ihana turvotus). 

Painan nyt 56,6kg. Aika ravintoterapeutille on yhdeksän päivän päässä. Jos tsemppaan ja pyrin pudottamaan -200g jokaisesta aamupainosta, voisin olla melkein kaksi kiloa kevyempi. Mun pitäisi paastota, mutta mun itsekuri ei ole kyllä lainkaan kykenevä siihen.

Viikonloppuna saattaisin päästä kaverille. Ehdotin sille viikonlopun mehupaastoa. Me ei olla puhuttu siitä, että meidän suhde ruokaan ois jotenkin... erilainen. Me supistaan kaloreista ja käydään lenkillä yhdessä ja vaikka ei puhuta siitä, me tiedetään kyllä, että ollaan molemmat vähän hakoteillä tän asian kanssa.

Paniikintunne rintakehän alta hellittää hieman sen mukaan kuin kirjoitan. Hyppään nyt pyörän selkään ja meen rauhoittumaan biologiantunnille. Lähettäkää mulle telepaattisella voimalla itsekuria, tarvitsen sitä enemmän kuin koskaan.

Lähipäivinä minä olen hengittänyt vain alkoholista (koska se turruttaa kaiken, vaikka joskus kaikki sattuu siitäkin huolimatta) ja siitä, miten S katsoo minua kulmiensa ali, kun kerron ohimennen virnistäen moottoripyöräajelusta, jonka aikana M kiihdytti 210 kilometrin tuntivauhtiin.

Kypärän takana ohi vilisevät kultaiset pellon ja kun ohitamme järven, auringonlasku leikkii väreilevänä hohteena vedenpinnan päällä, ja minä olen vapaa, olen tyhjä, olen onnellinen (ehkä).

Puhuimme eilen S:n kanssa aamuviiteen asti. Me puhuimme kaikesta, kaikista, siitä miten vaikeassa "suhteessa" olemme. Emme seurustele, mutta olemme toisistamme surullisen riippuvaisia. Se kaikki kiintymys tuntuu kuitenkin katoavan minun osaltani parisuhteessa.

En halua ajatella mitään. Vedän päälle juoksulenkkarit ja hyvät housut ja toivon aamun liikuntatunnin olevan mahdollisimman raskas. Toivon M:n soittavan ja pyytävän minua ajelulle mahdollisimman monta kertaa ennen talvea. Tahdon hengittää, mutta en taaskaan osaa. Olen ollut syömättä ja olen syönyt liikaa. Vuorottelen ääripäiden välillä olettaen, että niistä jompi kumpi niistä turruttaa kaiken.

Mä vihaan itseäni, kehoni jokaista senttiä, taas kerran pyöristynyttä vatsaa, leviäviä reisiä, sitä kun S kietoo kädet ympärilleni ja hengittää mun niskaan, enkä mä osaa ajatella mitään muuta kuin sitä, että mä olen valtava.

K on palannut uniini uudestaan, M puhuu kokoajan, S ei jätä rauhaan.
Pääni on liian täynnä, mutta onneksi on alkoholi (vaikka se lihottaakin). 

Nukuin yöllä levotonta koiranunta. Kävelin 75 minuuttia ja olin wiillä reilun vartin. Tienasin liikunnoilla 3p.

Koulupäivä kesti 45 minuuttia. Kukaan ei näyttänyt laihtuneen tai lihoneen huomattavasti (paitsi Avaruus, joka pudotti 7kg!).

Tänään söin 600 kaloria (400 ali kalorirajan = 4p). Tienasin siis yhteensä 7 pistettä, ihan hyvä alku (ehkä). Vähän harmittaa, etten jaksanut kävellä kahta tuntia pururadalla, vaan suuntasin jo 60min jälkeen kotiovelle.

Mua väsyttää niin paljon, että meen nukkumaan luultavasti jo nyt. Huomenna koulu alkaa vasta 13:05, joten saan nukkua pitkään ja herättyäni kieriä sängyssä. Aloitan aamuni teellä, kahvilla ja joogalla. Syön lounaaksi kaurapuuroa ja yritän pyrkiä samaan pistesaldoon kuin tänäänkin. Syömiset 500-600kcal, tunnin lenkki ja väh. 30min lihaskuntoa ja/tai joogaa.


Ps. K saa pääni edelleen sekaisin, vaikka luulin, että olisin yli hänestä yhdessä kesälomassa.

Taas kerran kaatumisten jälkeen päädyn takaisin lähtöruutuun. Selaisin SH-foorumeiden dieettivaihtoehtoja ja ajattelin kokeilla vahingon postaamaa pistedieettiä (löytyy rajattoman foorumilta).

Säännöt:
-Joka päivä saa syödä max. 1000kcal
-Herkkuja pitää välttää, mut ei tarvii ihan totaalikieltäytyä
-Jokasesta syömättä jääneestä 25:stä kcalorista saa 0,25 pistettä, samoin jokasesta liikunnalla kulutetusta 25:stä kcalorista (50kcal=0,5p, 75kcal=0,75p, 100kcal=1p).
-Jokasesta yli syödystä 25:stä kcalorista menettää 1,25p (50kcal=2,5p, 75kcal=3,75p, 100kcal=5p, eli viisinkertasen määrän)
-Jos kerääntyy miinuspisteitä, ne pitää pyrkiä nollaamaan mahdollisimman pian
-Kun kasassa on 100p nii saa palkita ittensä jotenkin (boostipäivällä/ahmimispäivällä todennäkösesti)
-Sitä pisteillä ansaittua palkintoa ei oo pakko käyttää heti (esim. jos haluu käyttää sen palkinnon boostipäivänä, nii sen voi pitää sitte ku se parhaiten sopii, sijottaa sen vaikka just jolleki juhlapäivälle tms)
-Kalorit pyöristetään aina ylöspäin 25kcal tarkkuudella (esim. jos on syöny 460kcal nii se pyöristetään 475kcal)

Kirjoitan säännöt thinspovihkoon ja yritän pitkästä aikaa kavuta jaloilleni. Huomenna en syö mitään ennen koulua (alkaa kahdeltatoista) ja sen jälkeen pyrin olemaan kaupungilla jonkin aikaa. Ohjaan syömiset taas lähemmäs kohti iltaa.

Tänään tuli ahmittua 1300 kalorin edestä, mutta kävin juuri 2,5h lenkillä ja tein 25min lihaskuntoa, joten nou hätä.

Pitkästä aikaa tunnen olevani täydellisen hukassa, täydellisen rikki, yhtä tikkiä vaille kahdessa osassa. Kurkkua kuristaa ja kyyneleet sattuvat silmiin, enkä tiedä, pitäisikö tälläisessä tilanteessa hakea seuraa, lohtua johon nojata, vai tukehtua yksinäisyyteen - kumpi sattuisi vähemmän?

Takerrun kynsilläni kiinni kyyneleistä märkään tyynyn. Odotan jonkun soittavan, pelastavan minut tältä helvetiltä. M houkuttelee minua ajamaan, Rohkea juomaan, mutta minä olen liikuntakyvytön.

Vihaan itseäni tällä hetkellä niin paljon, että voisin viedä mukanani tämän arvottoman henkirievun, jossa roikun kiinni, vaikken sitä ansaitse.

Päivä lähti käyntiin mitä upeimmin. Söin lautasellisen kanasalaattia, puoli litraa mansikoita ja patonkia. Liikuin 400:an kalorin edestä wiillä ja tiskasin astiat täynnä tukehtumatonta tarmokkuutta. Rohkea ilmoitti tulevansa käymään.

Käperryimme sohvalle ja katsoimme yhdessä muutaman elokuvan. Hän ehdotti, että kävisimme hakemassa karkkia seuraavan kahden elokuvan kyytipojaksi, ja koska minä olen heikko, hetken pohtimisen jälkeen suostuin nojaten siihen tekosyyhyn, että elämä on liian lyhyt.

Aamupainoni oli laskenut taas ja kuntoilin itseni pitkästä aikaa läkähdyksiin asti - ja sitten päätän pilata kaiken 500g irtokarkkipussilla. Mä olen itselleni niin vihainen, että tahtoisin viiltää ranteeni auki ja huutaa kurkku suorana.

Huomenna en astu vaa'alle, enkä syö. Nukun kahteentoista asti, käyn suihkussa ja pukeudun. Menen viimeistään kahdeksi Rohkealle. Otan mukaan 5dl mehukeittoa ja jään sinne yöksi. Jätän rahat kotiin, etten sorru uuteen kauppareissuun. Pidän pääni kylmänä ja mahani tyhjänä.

Seisoin tänään hetken peilin ääressä melkein tyytyväisenä näkemääni kuvajaiseen. Reissu perheen kanssa ei ole nostanut painoa. Kävin äsken vaalla. Se näytti 55,7kg eli +200g kahden yön takaiseen aamupainoon. Mittasin painoni äsken suhteellisen tuhdin kasviswok-annoksen ja vesilasillisen jälkeen. Mulla oli myös päällä koru, housut ja sukkikset, joten niistäkin tuli jonkin verran lisäpainoa.

Söin tänään lautasellisen wokkia, 4 metrilakua, pienen croisantin ja kaurapuuroa. Eilen kalorit olivat melkein 1300, mutta silti painoni näyttää pysyneen suhteellisen hyvin aisoissa. Ajattelin käydä juomassa muutaman lasillisen vihreää teetä ja tehdä samalla 20min joogaa, 20min lihaskuntoa. Sen jälkeen voin hyvillä mielillä käydä tästä ja eilisestä väsyneenä nukkumaan.

Palaten takaisin alkuun, olin tänään melkein tyytyväinen siihen, miltä näytin. Painoni on kyllä kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla. Tajusin sen juuri, kun tartuin mittanauhaan ja mittailin, miten paljon olen levinnyt mistäkin kohtaa.

Verrattuna alimpaan painooni, olen nyt kamala ryhävalas. Tasan 50-senttiset reiteni ovat nyt leveydeltään 54cm. Vyötäröllä ja lantiolla on ylimääräistä, josta tahdon kuoriutua irti.
16.4 painoni oli alhaisimmillaan, 53,4kg. Silloin mittani olivat seuraavanlaiset:
Vyötärö: 77cm (nykyisin 81cm)
Lantio: 87cm (nykyisin 91cm)
Reisi: 50cm (nykyisin 53-54cm)

Toivoisin pääseväni vähintään seuraaviin mittoihin:
Vyötärö: 75cm
Lantio 85cm
Reisi: 48cm

Tuosta olisi hyvä pyrkiä alaspäin, jos nyt ylipäätään saavutan uudelleen tuota maagista numeroa 53 - sen alittamisesta puhumattakaan.

Seison taas peilin edessä ja voitte olla varmoja, että tällä kertaa en todellakaan pidä vähimmissäkään määrin siitä, mitä tuijotan.

Yritän sinnitellä perhelomalla kaiken tämän ruuan keskellä.

Tänään syöty:
- 2 vaaleaa leipäviipaletta ~200kcal
- Pala patonkia ~100kcal
- Pieni pala kanaa ja vähän vihreää salaattia ~100kcal
- Annos kaurapuuroa ~140kcal
- Muumipastilleja ~30kcal
- Lasi sokerikokista ja muutama lasi light jaffaa ~100kcal

Se on yllättävän hyvin siihen nähden, mitä olisin voinut syödä. Huomenna syön lintsillä salaatin ja illalla yritän yhtä lailla pysyä kasvispuolella iltaruualla. Sitten me lähdetäänkin jo kotiin. 

Aamupainoni laski, vaikka söin iltapalaksi leipää ja mehukeittoa kolmelta yöllä. Söin eilen muutenkin aivan liikaa - kolme lautasellista makaroonilaatikkoa ja yhden leivän. Silti painoni tippui 100-200g, mistä olen keholleni kiitollinen.

Lähden tänään Lahteen ja sieltä huomenna Helsinkiin linnanmäelle. Laitoin isälle ja äidille vastaan kynnet ojossa, mutta he pakottivat minut mukaan.
"Pitäisit kuitenkin bileet yksin kotona." 

Olen henkisesti valmistautunut vannomaan kasvisruuan nimeen, kun käymme pöytään isäni ystävän luona. En halua syödä lihaa, enkä mitään makeaa - oikeastaan en tahtoisi syödä mitään. En tahdo lihoa nyt, kun painoni on viimein laskemassa uudelleen.

Linnanmäellä tilaan salaatin tai en sitäkään. En aio pilata tätä nyt. 

Paino on taas tippunut hieman tiukkojen sääntöjen ja liikuttujen tuntien tuloksena. Isä lähtee huomenna veljien kanssa linnanmäelle, mutta mä tahdon mieluummin jäädä kotiin, koska kotona ei tarvitse syödä.

Barbi tulee meille vasta kolmelta, joten mulla on vielä aikaa siivota huone, käydä suihkussa ja tehdä puolituntinen lihaskuntoa.

En millään jaksaisi nousta ja korjata vaatteita huoneeni lattialta pesuun.

Tulin tänne täynnä asiaa, mutta kun kirjoitan, sanoja ei enää ole, joten minä lopetan tämän tähän.