.

.
Sisällön tarjoaa Blogger.

Archive for 2011

I wish I was something beautiful


posted by Uneksija

No comments




Näkisittepä, miten mä olen lihonut

Näkisittepä miten väsynyt mä olen. Sihdistä ehdotettiin jo mielialalääkkeitä, mutta minä päätin, että perun kaikki tulevat käyntini ennen ensiviikkoa.

Syntymäpäivistäni lähtien kaikki on ollut pelkkää kaaosta; en ole ollut kaunis, enkä onnellinen ollenkaan.
Siihen pitää tulla muutos, mutta ei oksentamalla. Ei enää, ei taas, en enää jaksa.

En halua edes elää.
Tappakaa mut, kiitos.

Make me disappear


posted by Uneksija

2 comments



Sihdistä soitettiin tänään ja aikaistettiin mun lääkärikäyntiä jo ensiviikolle. En tiedä onko se hyvä vai huono, sillä he haluavat tehdä testejä, verikokeita ja muuta, mitä minä pelkään. En suostu mihinkään sellaiseen.

Dramaturgian tunnilla me katsottiin loppuun Titanic. Oli vahva olo, kun minulla murisi vatsa samalla, kun muilla oli mukana sipsiä, dippiä ja suuria karkkipusseja, joiden sisältöä he kaapivat suihinsa. En tosin saisi olla vahingoniloinen, sillä soin rasiallisen (joku 100g, hyvä minä) marianneja, jotka äiti toi ruotsinlaivalta. Oksensin kolmasosan ja kuntopyöräilin 30min 10km/h tuntivauhdilla (-350kcal). Sitä edeltäneet kaksi päivää olin paastonnut.

Mun aamupaino oli (suklaasta huolimatta) 300g kevyempi kuin sunnuntaina.




Mä olen syönyt tähän mennessä kaksi näkkileipää täytteineen. Lämmitän parhaillaan Grandiosa-pitsaa Laurille, mutten suunnitellut syöväni sitä itse. Kun oon saanut ruuan tehtyä, meen kuntopyöräilemään puoleksi tunniksi ja sitten lukemaan uusintoihin.

I'd broke ya


posted by Uneksija

No comments

Salissa oli savukoneita ja strobovaloja ja viherhiuksinen tyttö, jonka kaveriporukka lähti ja jätti sen nojailemaan yksinään salin perimmäiseen seinään. Vaikka hän oli hauras ja kaunis, kuin jokin lasinen esine, uskalsin silti kysyä häntä tanssimaan. Viherhiuksinen kohotti katseensa ja mun teki mieli taitella se taskuun ja viedä pois sieltä hälinästä.

"Mitä sä täällä yksinäsi seisot?"
"Mun kaverit lähti jo ja kyyti tulee hakemaan mut vasta kahdeltatoista."
"Musta tulee sun kaveri. Ja Kettutytöstä. Tuu tanssimaan?"

Ja se tuli, vaikka epäilin ettei. Loppuillasta seistiin sen kanssa lumisateessa ja naurettiin, kuin oltas tunnettu niin paljon pidempään kuin kaksi tuntia.

Aamupäivällä tuo vielä hymyilytti mua, mutta ei enää. Nyt tuntuu aivan yhtä pahalta kuin aina ennenkin. Yritin epätoivoisesti tanssia muutamaa kappaletta, mutta en pysynyt mukana liikkeissä ja lysähdin sängylle itkemään häpeästä ja turhautumisesta. Olisittepa nähneet sen viherhiuksisen ja miten sulavasti se liikkuikaan. Vannoin tänään itelleni, että tammikuussa mä aloitan tanssitunnit, koska vielä joskus tanssin yhtä hyvin kuin sekin. Ja ehkä vielä joskus olen hauras kuin lasiesine.



Saisipa jostain unilääkkeitä.
Mä haluan vaan nukkua.


Eipäs, kun kuolla.

The weak ones are here just to justify the strong


posted by Uneksija

2 comments

It's not your fault that you're always wrong
the weak ones are here just to justify the strong.


Mä olen se heikko. Mä olen vain yks suuri, oksettava virhe.

En yliliioittele sanoessani, että joku päivä tapan itseni, ellen opi syömään vähän, vähän, vähemmän.

Hän sanoi, että aurinkoonkin tukehtuu


posted by Uneksija

1 comment




Sihdistä soitettiin tänään. Ne sanoi, että aika sinne polille on noin 1-2 kuukauden päässä. Sihtiin sain ajan ensiviikon torstaiksi ja toisen ajan kahden viikon päähän paikan lääkärin vastaanotolle. He sanoivat, että tahtovat minun vain ymmärtävän sairauteni riskit, aivan kun en niitä jo tietäisi viimeisiäkin yksityiskohtia myöten.

Terveystiedon opettajakin oli musta huolissaan. Se pyysi mua jäämään tunnin jälkeen luokkaan ja kyseli miten oon jaksanut. Vastailin ympäripyöreitä ja syytin koulustressiä. Se mies nieli sen kaiken ja mä katosin takaisin käytävään.

Mä en ole kunnossa, mutta en mä sitä halua ääneenkään sanoa. Mua pelottaa, että joudun taas oksentelukierteeseen, joka edellisellä kerralla muuttui täysin hallitsemattomaksi. Eilen ostin 30cm kana teriyakin subwaylta, söin sen ja juoksin alakertaan. Laitoin musiikin huutamaan lujaa ja oksensin suihkun alla ämpäriin. Samalla radiosta soi mainos subwayn uusista leipätarjouksista, ja mä mietin miten helvetin ironista se olikaan. Ihan kuin koko maailma olisi yrittänyt vittuilla mulle sillä hetkellä.




Sen leivän jälkeen vannoin, ettei enää koskaan, mutta jo tänään löysin itseni koulun roskakatoksen takaa oksentamassa ulos kalapuikkoa.

Sen kalapuikon lisäks en syönyt muuta kuin lihalientä, 1/3 näkkileivästä ja pari haarukallista makaroonia ja maitorahkaa.

Makaroonia sain eteen lautasellisen, mutta mä vain purin ruuat ja syljin salaa paperin sisään. Sama juttu näkkileivän kanssa. Vein sen huoneeseeni, purin, maistelin ja syljin pois.

Koko ajan on kamala nälkä, vaikkei maha murisekaan. Odotan keskiyötä, että saan hakea jääkaapista maitorahkaa ja mustikoita. Tekee niin mieli, mutta en haluisi yhtään ylimääräisiä kaloreita, vaikka suunnittelemani 24h paasto on jo takana päin muutamalla ylimääräisellä tunnilla.  

Kill me one last time


posted by Uneksija

No comments



Tein eilen taustatyötä Kanadan kasvillisuusvyöhykkeistä, eläinlajeista, lämpötiloista, kaupungeista ja sodista paikkaa valoittaneita ranskalaisia vastaan. Tahdon kirjoittaa, juoda teetä ja kahvia, polttaa ikkunasta tupakkaa ja laihtua huomaamattomasti piilossa katseilta.

Rohkea on yksi harvoista, joka tietää syömisongelmistani, mutta minusta tuntuu, ettei hän ota tätä yhtään tosissaan, joten en enää koskaan ikinä puhu hänelle kaloreista - en koskaan. Hän luulee, että minä vain leikin. Hän ei tiedä miten vaikeaa on olla minun kengissäni, hän ei tiedä sitä, vaikka luulee tietävänsä. Joku kaunis päivä, kun näemme pitkästä aikaa rautatieasemalla, hän näkee miten kymmenen kiloa on karissut päältäni ja paljastanut hennon lasienkelin. Hän miettii itseään syyllistäen miksei koskaan uskonut, ja minä tuhahdan, vaikka tiedän, että silloin se sattuisi häntä syvälle sydämeen.



Rohkea kysyi eilen Kettutytöltä oliko se laihtunut. Samaa se kysyi Blondilta tänään iltapäivällä, ja minä nielin vapisevan huokauksen. En tiedä miksi se tuntui niin pahalta.

Söin eilen noin 200 kcal alle kalorirajan, sitä edeltävänä päivänä 200 yli kalorirajan, ja paino on lähtenyt 400g nousun jälkeen taas laskemaan. Onnistuin välttämään eilen tarjotut piparit ja balleriinakeksit, mutta yhdestä pätkiksestä en pystynyt kieltäytymään. Rohkean äiti antoi sen minulle, ja minä kiitin hymyillen, vaikka olin suunniltani pelosta.

Tänään oli suunnitteilla paastota loppupäivä, sillä en ole vieläkään syönyt. He soittavat minulle sihdistä keskiviikkona ja kertovat saivatko varattua aikaa syömishäiriöpolille. En sinäänsä tiedä tahdonko sinne, vaikka olenkin hieman utelias.

Kohta pitäisi taas lähteä Rohkealle, leikkiä onnellista ja pelata loppuun Resident Evil 4.  

Olet vallassa, olet olemassa


posted by Uneksija

1 comment



Mua hävettää. Kello on vasta puoli viisi ja mä olen syönyt jo 520 kaloria, turhia, turhia, turhia kaloreita, jotka on jo kiinni mussa.

Harkitsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oksentamista rasvattoman maitorahkan ja mustikoiden tuoman täyttyneen tunteen jälkeen, mutta tuudittelin itseäni ja sanoin, että ei se mitään, vaikka kyllä se silti jotain.

Tavallaan mä oon ylpeä siitä, että mua hävettää. Ennen saatoin syödä tuhansia kaloreita ja olla, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja nyt osaan rangaista itseäni, kun sen ansaitsen. Oon liikkunut ja tehnyt lihaskuntoa yhteensä sadan (tai ehkä kahdensadan) kalorin edestä, joten ehkä tää ei ole mikään täysin epäonnistunut päivä, vaikka söinkin 520 kaloria, enkä 450, niin kuin alkujaan piti.
Pääpiirteissään tänään oli hieno päivä. Laulettiin koulussa tosi hyvin - yksi lakin saanut poika itki eturivissä We are the worldin aikana.

Kävin tänään siellä Sihdissä, vaikka sydämeni hakkasi pelosta niin kovaa, että olin pelkkä pieni, vaaleanpunaiseen kietoutunut, vapiseva hahmo. Me istuttiin pyöreän pöydän ääreen ja ne alkoi kysellä kysymyksiä.

Selitin niille miksi he eivät saisi soittaa äidille tai kertoa mitään, mistä tulisin pian puhumaan, jos siis tulisin. Vaikka ne hetken laittoivatkin vastaan, päädyttiin lopulta yhteisymmärrykseen. Kerroin kaiken oksentelukierteistä paastopäiviin ja viikkoni niukkaan ruokavalioon. He kuuntelivat, kirjoittivat ja esittivät kysymyksiä.

Istunto kesti liki yksi ja puoli tuntia, jonka jälkeen he kirjoittivat lähetteen syömishäiriöpoliklinikalle ja varasivat uuden ajan Sihtiin kahden viikon päästä.
On tavallaan helpottunut olo, vaikka vähän pelottaakin.


Olin muuten tänään ekaa kertaa pitkään aikoihin tyytyväinen osasta vartaloani, joten päätin jakaa ensimmäistä kertaa muutaman kuvan tähän blogiin ja toivoa, ettei kukaan tunnista mua räikeästä mekosta huolimatta.






 ............

Kehäkukkia


posted by Uneksija

No comments

Äiti on kokoajan huoneessaan, enkä pääse mittaamaan painoani, jonka olen koko yön pelännyt nousseen. Eilen söin noin neljäsataa kaloria, jotka koostui lähinnä näkkäristä ja maitorahkasta. Se tuntuu niin paljolta siitäkin huolimatta, että puolet päivästä mun pää pyöri heikotuksesta ja maha murisi nälkää.

Oon onnistunut pysymään ruodissa jo neljä päivää. Se on mulle tosi hyvin. Tänään on Skinny Girl Dietin viiden päivä, ja Rohkea tulee Kuopioon.

Hänen näkemistään pelkään, sillä hänen kanssaan syön.

Oon voittoputkessa, enkä halua lihoa. En varmasti, ja Rohkea saa nähdä sen.

Lupasin olla pienempi


posted by Uneksija

No comments



Katonrajassa juoksee mustia kuvioita, kun antaa silmien sulkeutua puolilleen. Kesäisin siihen aikaan on edelleen valoisaa, mutta nyt ei ole aamulla, eikä illalla, eikä koskaan. Menen kouluun, kun on pimeää ja pääsen kotiin, kun on pimeää. En näe auringonvaloa kuin ikkunoista.

En tahtoisi puhua kenellekään koskaan, koska nämä ovat minun asioitani ja ne voi vain kirjoittaa ja lukea. Niitä ei sanota ääneen, mutta Sihdissä ne eivät hyväksyisi tuhruisia paperilappuja. Pitäisi puhua ihan itse.

En tahtoisi mennä huomenna leffaan kaverin kanssa, enkä tahtoisi halata sitä toista, joka joka aamu odotettuaan minua bussipysäkillä avaa pulskat kätensä ja vetää minut kiinni rintakehäänsä. Haluaisin erittää limaa, kuten ankerias, että voisin luikahtaa kuin vahingossa karkuun.

Yleensä halaaminen on okei -varsinkin jos puhutaan ihmisestä, joka tietää minut. Hän ei tiedä. Hän on tyhmä.

Yksi poika tuli meille eilen, vaikka yritin kaikin mahdollisin keinoin vihjata, ettei mua huvita nähdä ketään ja on kauheasti tekemistä. Se ei kuullut tai tajunnut mitään sanomaani, totesi vain että kyllä sitten helpottaa, kun se tulee.

Ei helpottanut. Ahdisti koko ajan. Ajoin sen meiltä puoli yhdeltätoista ja lupauduin huomenna tulemaan sen mukaan mökille.

Mä en mene.
En halua.

(ps. aamupaino 56,4. niin kevyt mä en ole ollut kuukauteen)

Sulje silmät niin kaikki on sinistä


posted by Uneksija

No comments



Lukupiirejä, elokuvailtoja ja lupauksia lähteä kahvilaan.
Haluaisin perua ne kaikki ja olla yhtä mitätön, kuin aina olen. Olisin hiljaa ja kippuralla, valittaisin vain miten kamalan surkeaa on olla näkymätön. Silti vaihdan turkkia, väriä ja mielipiteitä ihan koko ajan, ettei kukaan näkisi.

En tiedä tahdonko jonkun pelastavan vai tahdonko selvitä yksin.

Perjantai pelottaa. Olen pyytänyt apua ja saanut ajan. En tiedä haluanko puhua sittenkään.
Ehkä en mene sinne.
Ehkä juoksisin vain pois.

Tästä päivästä ei tullut paastopäivää, ei lähellekään.

Aamupalaksi en syönyt mitään, koulussa 1/3 kasvispihvistä ja haarukallinen perunamuusia.
Kotona sorruin syömään, vaikkei pitänyt.

400 kcal edestä pastaa (helvetin kastike toi kaloreita), 38 kcal läkeroleista, 1 leipä (jossa noin 100 kcal)
Total: 538 kcal
En tiedä ollakko ylpeä vai kauhuissaan. Lähipäiviin verrattuna se on ihan hyvin, mutta silti liikaa.

Kävelen tänään kotiin japanintunneilta, vaikka ulkona on kylmä, eikä minulla ole edes takkia.
On pakko.

Takapihan pajun alla villikissan pesä


posted by Uneksija

2 comments


Missään ei ole hyvä olla. Kaverin järjestämissä parinkymmenen ihmisen kotibileissä hädintuskin nostin katsettani lattiasta. Minä vain istuin hiljaa, ja se toimi, koska kukaan ei huomannut, että olin olemassa. Litkin haluttomana lämmennyttä karpalolonkeroa ja söin monta, ahnetta kourallista hedelmäkarkkeja. Kaverin vatsa murisi vieressä nälästä ja mua kuvotti, kun en osannut olla syömättä.

Huono mieliala johti tyypilliseen tunnesyöppöilyyn, jolla keräsin itselleni 500 lisäkaloria. Edes itseviha ei auttanut mua pitämään suutani kiinni. Mä vain söin ja söin ja söin. Kai se tekee mut hetkittäin onnelliseksi, vaikka onnellisempi olen oikeastaan silloin, kun on niin nälkä, että kädet vapisee ja on koko ajan kylmä.



Yhdessä vaiheessa luulin, että mulle hymyiltiin. Se poika näytti katsovan suoraan mun silmiin. Mutta se ei katsonut. Barbi on sen mielestä kauniimpi ja olen todellakin samaa mieltä.

Mulla on punaiset hiukset ja erilainen musiikkimaku. Toisinaan olen ylpeä, mutta suurimmaksi osaksi ajasta haluaisin vain pukeutua muodin mukaan ja blondata hiukseni platinanvaaleiksi. Sitten olisin yksi kissansilmätytöistä ja hymyilisin niin, että minulle hymyiltäisiin takaisin.

Haaveilen olevani yhtä kaunis, tyylitajuinen ja laiha kuin tytöt tietokoneeni kansioihin piilotetuissa kuvissa. Mutta minä en ole.





Barbi on kaikkea sitä mitä minä haluaisin olla. Ainakin melkein. En tahtoisi olla niin koppava, enkä niin lapsellinen kuin hän. Sisältä haluaisin edelleen olla hiljainen runo- ja kirjailijasielu, täydellisyydentavoittelija, lukutoukka, mietiskelijä.

En tahtoisi kadottaa persoonallisuuttani tietyn tyylin mukana. Tahtoisin olla yhtä viisas ja ajattelevainen kuin nytkin - Barbi ei nimittäin mieti kenenkään tunteita kahta sekuntia pidempään.




Mulla on tämän viikon perjantaina aika sihtiin. Varasin sen itse, koska äiti ei ymmärtänyt, eikä jaksanut kuunnella. En tiedä mitä kaikkea uskallan sanoa, vai uskallanko mitään. He sanoivat haluavansa ottaa vanhempiin yhteyttä, mutta minä kiellän kaiken. He eivät saa.

Kun hyökkää lumi, iskeytyy joulukuu


posted by Uneksija

1 comment




Muutama viikko sitten laitoin tavoitteeksi 50kg jouluaattoon mennessä. Mun pitäis laihtua 7 kiloa, mikä on tällä säälittävällä tahdilla ihan mahdotonta.

Oon jatkuvasti väsynyt. Itkeskelen pitkin päivää.
Mä olen lihava. Melkein 60kg




Laihat painaa 45 tai 46, eli 15 kiloa vähemmän kuin minä. Mua inhottaa olla olemassa.
Söin 500-600kcal edestä pastaa, enkä varmasti tunge enää mitään muuta suuhuni tämän päivän aikana.

Paino on viimeisen kahden viikon aikan hyppinyt 55 kilosta 59 kiloon.


Huomenna pitää paastota.

Väsymys


posted by Uneksija

2 comments

Skippasin preppitunnin ja kokeen, koska tahdoin vain nukkua. Nykyään en taida tehdä mitään muuta. Mä vain nukun.

Kahden päivän aikana oon syönyt kokonaisen paketillisen piparkakkutaikinaa, ainakin 10 leipää, klementiineja, keittoa, karkkeja, suklaata - ihan vitusti liikaa ruokaa, kaloreita, jotka kiinnittyvät muhun rasvana ja saavat mut vihaamaan itseäni entistä enemmän.

Katselen kuvia laihoista kavereista ja puolitutuista, ja mua alkaa kuvottaa, kun katson vilaukselta peiliin.
Haluan oksentaa.
Haluan laihtua. Ja nukkua.

Eniten tahtoisin vain pois.

Sanoin äidille itkien, että tarvitsen apua.
Äiti sanoi, että olen vain kiittämätön ja laiska. "Ei sulla ole ongelmia". Se vain antoi uuden unilääkkeen ja mä alistuin.

Erosin kissanpennusta.
Oudon tyhjä olo.

Kuulin kun preeria kauemmas kutsui


posted by Uneksija

No comments



Mä näin jo kaukaa kun hän saapui
mun oven viereen ja sitoi hevosen puiseen kaiteeseen.
Eikä hän peremmälle tullut katseli siinä vain kun
hänen vaatteet hain eteiseen.


En enää tiedä mitä minulle tapahtuu, miksi maailma on yllättäen niin harmaa ja minä niin väsynyt. Tietysti sillä viikonlopun hysteerisellä kohtauksella (joka oli niin toisesta maailmasta, etten ole kyennyt kirjoittamaan siitä edes tänne) oli oma vaikutuksensa, mutta ihmettelen silti, miksi olen näin ylösalaisin. Terveystiedon ja matematiikankokeet on ihan sillä rajalla pääsenkö läpi vai olenko pääsemättä. En jaksaisi uusia kokeita tai kursseja, mutta taitaa olla hyvin todennäköistä, että on pakko. Tahtoisin vain nukkua. Pimeydessä on turvallisempaa kuin ulkona. Siellä sataa jo luntakin.

Kukaan voi nukkua niin paljon, kuin minä olen nukkunut. Tämä ei ole tervettä enää. Sen kohtauksen takia jouduin muuttamaan alakerrasta (jossa minulla oli vessa ja oma pieni keittiökin) yläkerran pieneen, rumaan huoneeseen. Tämä huone on veljen vanha. Se on repinyt tapetista irti suikaleita. Kaapit on ruman väriset, eikä valokuvat suostu pysymään seinillä. Voin rehellisesti sanoa, ettei täällä näe edes lattiaa kaikkien vaatteiden ja tavaroiden alta.

Sanoin äidille, ettei tämä ole minun huoneeni, enkä siksi laita mitään mihinkään. Vaatteet saavat pysyä lattialla, koska ne kuuluvat alakertaan, eivät tänne. Tämä huone on ruma, ja sen on veljen - ei minun.





Hän sanoi elämä on lyhyt, eikä hän ollut vielä
löytänyt sitä mitä hän on etsinyt.


Perjantai-lauantai välisenä yönä nukuin kahdeksan tai yhdeksän tuntia, mikä on ihan normaali ja sopiva määrä. Lauantaina menin sänkyyn jo puoli seitsemältä ja nukuin kymmeneen asti - se tekee yhteensä viisitoista tuntia.
Eilen nukahdin jo viideltä iltapäivällä ja heräsin puoli viideltä aamuyöllä värjäämään hiuksia. Edelleen väsyttää, vaikka heräsin pitkääkin pitkemmiltä yöunilta, jotka normaalisti saisivat minut ylivirkeäksi kuin eläimen.

En varmaan olisi kumpanakaan yönä nukkunut näin hyvin ilman äidin unilääkkeitä. Nyt se on piilottanut ne johonkin, enkä löytänyt mitään, vaikka etsin koko aamun.

Turhauttaa. Niiden avulla kaikki meni puolessa tunnissa pimeäksi. Normaalisti minulla menee nukahtamiseen yli tunti, koska pyörin ja ajattelen, enkä saa itkultani unta.




Häl oli silmissänsä jano ja vaikka mä näinkin sen
otin hänet vierellein mun elämään.
Ja siinä seistessäni vielä kuulin kun preeria kauemmas
häntä kutsui tuonnemmaks etelään.

Äidin kanssa piti lähteä eilen talvitakki ja -kenkä ostoksille, mutta minä sanoin, etten jaksa ja nukahdin sen pillereillä. Nytkin pitäisi lukea historiaa tai alkaa meikkaamaan, koska bussi lähtee puolen tunnin kuluttua. En saa mitään aikaan. Istun tässä pyjama päällä tietokoneen ääressä ja kirjoitan.

Nykyään en paljoa välitä siitä miltä näytän. Vedän päälle sen saman hupparin kolmena päivänä peräkkäin ja naamaani laitan vain pohjameikin ja ripsaria sekä nopean, ohuen rajauksen silmiin, jos sitäkään. Hiukset vain harjaan läpi.

Olo on päivä päivältä kyllästyneempi. Mikä mä olen?
Oon taas alkanut eristäytymään ihmisistä. Varsinkin fyysinen läheisyys saa mut irvistämään inhosta. Vihaan sitä yhtä ystävää, jonka on ihan pakko halailla, vaikka viime kerrasta, kun nähtiin, ois vaan kolmetuntinen. Osaisimpa luikerrella karkuun sen käsien välistä.




Mä sanoin elämä on lyhyt, enkä mä oottaa enää pystynyt.
Päivä laskee pian lähden nyt.

Mä mietin elämä on lyhyt mut onko vielä koskaan kukaan
löytänyt sitä mitä hän on etsinyt.




"Säilytä lasten ulottumattomissa"


posted by Uneksija

No comments

Paketista karkasi toisiksi viimeinen unilääke. Äiti näkee kyllä pian, että yksi puuttuu, mutta silloin minä olen jo unessa.

Hassu, raskas, huojentunut, keinuva tunne tuntuu päässä, jäsenissä ja silmissä. Kirjoittaminen on vaikeaa, koska sanarivit keinuu. Nojaan päätä käteen, koska se ei haluaisi pysyä pystyssä omin voimineen.

Otin lääkkeen noin 20min sitten, joten oon kohta unessa.
Tuntuu etten enää osaa nukahtaa ilman niitä.

Heräsin tänään seitsemältä, lähdin pois koulusta kymmeneltä ja menin tasan yhdeltätoista suoraan nukkumaan. Nukuin kaksi tuntia, heräsin, join kahvia ja parin tunnin sisällä oon taas niin väsynyt, etten jaksa kuin itkeä.

Sitten päätin, ettei enää, en jaksa.
Unilääkkeillä nukahtaa niin paljon vaivattomammin (vaikka joudun kyllä kuulemaan äidiltä huudot huomenna)

Ainiin, ps, OLEN LIHONUT jihuu saatana.

Tyhjää


posted by Uneksija

1 comment

Oon itkenyt viimeiset kolme päivää muutaman tunnin välein.

Mä olen yrittänyt kirjoittaa tunteita paperille, mutta tuntuu, ettei niitä edes ole.

Runaway


posted by Uneksija

2 comments

Mulla ei ole kauaa aikaa selittää, joten tiivistän tän kaiken hyvin lyhyeksi kokonaisuudeksi. 

Mun äiti sai jotenkin tietää mun lifestyle-blogista jonkun tuttuni kautta. Se tuli mun huoneeseen ja käski nostamaan paidan ylös. Kieltäydyin viidesti, mutta sitten se alkoi huutaa. Jouduin alistuneena kohottamaan kankaan reunaa ja paljastamaan alavatsan punertavat viillot.

Pakkasin reppuun huomista koetta varten tarvitsemani tavarat ja karkasin. Oon yhden yön Barbilla ja toisen kaveripojalla. Sunnuntaina meen joko takaisin Barbille tai jään sen pojan luo. Huomisen kokeen jälkeen meen heti takas kotiin, pakkaan meikit, koulukirjat, vaihtovaatteet ja vähän ruokaa.

Tää ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun tää tapahtuu. Muistatte varmaan blogauksen jostain kesältä, jolloin lähdin ja katsosin kolmeksi vuorokaudeksi poliisit kintereillä?

Mulla on ollut tänään ihan jumalattoman paljon houkutuksia ruuan suhteen. Olin niin vähällä ostaa suklaa-kinuskipullan. Seisoin päivän aikana kahvilan jonossa kolmesti, mutten osatanut sitä. Oon niin ylpeä itsestäni.

En myöskään ostanut mäkissä kananugetteja tai pirtelöä, enkä kaivanut kotona vitutukseen esiin keittiön massiivisia karkkisäästöjä.

Tän päivän kalorisaldo oli vähän suurempi, mutta kuvitelkaa miten paljon ylimääräisiä kaloreita mä osasinkaan välttää!
- Mäkkärillä kanasalaatti + kastike: n. 200ckal
- 2 kippoa jogurttia ja mysliä n. 200kcal
- 4 ruokalusikallista jauhelihaa 150kcal?
- 1 ruisleipä kinkulla ja juustolla 80kcal

Nyt pitää mennä selvittelemään huomista yöpaikkaa.
Tsemppiä kaikille!

A perfectly white picture


posted by Uneksija

1 comment



Tänään oli hyvä päivä. Eilinen oli vielä parempi.
Itsekuri kaivautui esiin rasvakerrosten alta, näytti pienet, villit kissankasvonsa ja kieltäytyi kaikesta rasvaisesta, sokerisesta, suolaisesta, lämpimästä ja hiilihydraatteja sisältävästä, ellei sitä yhtä piparia lasketa lukuun.

Eilen olin syömättä koko päivän. Istun hesellä ystävän kanssa ja katsoin silmät piiloteltua ivaa kimaltaen, kuinka se ahtoi sisäänsä rasvaista majoneesia ja kanafileitä. Oksetti ajatus siitä, että minä olisin voinut olla siinä, hänen paikallaan, syöden samaa ruokaa samalla nautinnolla. Silti se en ollut minä, koska osasin sanoa "ei".

Tämä sama kaveri antoi minulle kolme piparia (oli kuulemma ensimmäiset jouluherkut, itsetehtyjä ja mahtavan makuisia), muttei syödessään katsonut minua juurikaan. Näyttelin syöväni, mutta lähinnä vain murustin niitä lattialle, taskuun ja (vähän myöhemmin sen neljännen) sujautin penaaliin. Yhteensä näistä neljästä söin 1½.

Tiistaina kieltäydyin myös kaverin tarjoamasta suklaasta, ohitin kouluruokailun, enkä sortunut syömään mitään illallakaan. Päivän kalorit jäi pariinkymmeneen.



Tänään oli aivan yhtä loistava päivä. Toinen paastopäivä on lopuillaan ja huomenna alkaa kolmas. Päivän syömisien kokonais-saldoksi tuli joku 60-75kcal. Söin puolikkaan kiivin, kurkkua, vähän salaattia ja 1½ kirsikkatomaattia.

Maha on murissut tauotta kaksi päivää, ja helvetti vie miten ihanalta se tuntuu. Suonissa juoksee nälkäeuforian kihelmöivä lämpö ja voitonriemu, mutta samalla myös pelko siitä, ettei huominen ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä.

Sain viimein ostetuksi kaupungilta Ananas strongeja (nesteenpoistajia) ja kromitabletteja makeanhimon tappamiseen. Kaapissa on myös vahvoja särkylääkkeitä, kalanmaksaöljytabletteja ja laksatiiveja. Alkaa olla lääkevarastokin kondiksessa.
En tiedä kuvittelenko vain, mutta nuo kromitabletit toimii aika hyvin. Vetäsin sellasen coffarissa, enkä sortunut mihinkään, vaikka siellä oli iltakakkuja alennuksessa. Äitin ostamat karkitkin lähetin kaveripojan mukana pois kotoa.

On henkisesti niin jumalattoman vahva olo. Fyysisesti ei niinkään. Väsyttää, on kylmä, kädet tärisee, maha huutaa ruokaa, päässä heittää.

 
Mutta se on hyvin pieni hinta siitä, että mä olen voittaja tänään.

(Edit: Tein äsken vielä 20min jumpan. 150 x-hyppyä, 40 kyykkyhyppyä, vatsoja ja reisiä noin 60 kumpaakin)

"Fade", she said to me


posted by Uneksija

2 comments



Äiti on taas vihainen. Se sanoi, että ottaa tietokoneen pois ihan kohta (valehtelin tekeväni kouluhommia, joten sain pari minuuttia aikaa).

Olen syönyt yhden piparin. Oikeastaan kaveri syötti niitä minulle kolme, mutta murustin ja piilottelin piparien palasia roskikseen, taskuihin ja laukun pohjalle - loppujen lopuksi suuhun meni siis yhteensä vain se yksi. Hän antoi kolme mukaan kotimatkalle. Halasin häntä nopeasti ja heitin piparit torin mukulakiville päästyäni näköetäisyyden kantamattomiin. Muuta en ole syönyt, enkä aiokaan. Ruokatunnilla otin kaksi kalapihviä lautaselle, mutta kaadoin niiden päälle vettä, etten pystyisi syömään.

EDIT:

Äidille ja minulle syttyi riita. Hän valitti kaikesta mitä keksi, haukkui lapseksi. En jaksanut kuunnella, joten sammutin tietokoneen ja annoin terveystiedon tehtävien kadota bittiavaruuteen. Nousin tuolilta, vedin ensimmäiset käteen saamani kengät jalkaan ja löin oven kiinni niin lujaa, ettei se mennyt edes lukkoon, vaan pongahti selälleen.

Juoksin muutaman minuutin ja hengästytin itseni. Palasin takaovesta, ilman että äiti kuuli.

En halua olla hereillä silloin, kun hän tajuaa minun olevan täällä, joten menen suoraan sänkyyn tämän suuremmitta puheitta.

I'll let the wawes take me


posted by Uneksija

1 comment



Istun taas, enkä tee mitään mitä pitäisi. En jaksa, en halua, en osaa avata kirjaa tai uhrata aikaani turhille tekstiriveille. Tiedän, että kadun laiskuuttani myöhemmin, kun saan käsiini huonoja numeroita ja äidin paheksuvan katseen, mutta nyt en jaksa välittää. Kuvaamataidosta on tekemättä useita töitä ja englanti tökkii ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Matematiikkaa en pääse edes läpi, Ruotsin täpärästi, historian ehkä seiskalla.

Olen itkenyt kauniille pianomusiikille ja yrittänyt pysyä hereillä kahvin avulla. Viikonloppu oli ihanin pitkään aikaan, vaikka söinkin kolmessa päivässä lähes koko viikon kalorit. Silloin se ei haitannut. Tänään vihaan itseäni, viillän mahaan niin syviä viiltoja, etteivät ne parannu koskaan. Vuodatan veren ruokapäiväkirjan tyhjille sivuille ja vannon, että huomenna kaikki menee paremmin. Sen on pakko mennä niin. On aloitettava lenkkeily ja lihaskunto. Minulla on koko yö aikaa aloittaa.

Oksentelun olen luvannut lopettaa. Se tekee mut hulluksi. Paino on noussut taas pari kiloa. Turpoan aloituspainoa suuremmaksi.

Pitäisi saada kiinni rytmistä. Samaa mä olen toistellut tänne tuhansia kertoja, mutten silti osaa. Varasin itselleni ajan Sihdistä (tarjoaa mielenterveyspalveluja). Aika on vasta joulukuussa kolmen viikon päässä. He sanoivat, että haluavat vanhemmat mukaan heti ensimmäisen käyntini jälkeen. Minä en anna lupaa. En anna heidän kirjoittaa mitään ylös (sillä soskuissa he lähettivät tämän paperin, johon olivat kirjoittaneet kaiken, äidilleni), en anna vanhempieni puhelinnumeroita ja sanon lähteväni heti, jos he edes uskaltavat vihjata kertomisesta äidille. Sanon heille, että hukun ja se on heidän syynsä.

Vuosi sitten en koskaan voinut kuvitella haluavani kuolla, mutta nyt tuntuu, että olisi vain helpottavaa kävellä yläkertaan ja huuhtoa 500mg:an särkylääkkeitä alas 100kpl.

Kuin sydän lakkais lyömästä


posted by Uneksija

3 comments

Miksi mä kompuroin näin paljon?

Ilma tuoksuu raikkaalta ja tuuleen on sekoittunut se pieni talvea enteilevä sävy, joka puheltuessaan hiuksien läpi saa kehon vapisemaan. Lämpötila laskee. En jaksaisi tehdä mitään muuta, kuin istua, olla ja odottaa talven kuolevan auringon tieltä. Voisin nukkua puolivuotisen.

Eilen alas meni pringlespurkki, daimi, jäätelöä - jota syön silloin, kun haluan jotain helppoa oksentaa - ja paljon leipää. En oksentanut, ja jälkeenpäin tuntui kamalalta.

Tänäänkin söin. Ja syön lisää.
Tiedän, että olen heikko.

Mua pitäis lyödä. Mut pitäis hakata oikein kunnolla, että oppisin irti ahmimisesta.



I didn't came here to loose everything


posted by Uneksija

2 comments




Jos en saa apua kohta, mä hukun epätoivoisen, mustan hirviöni kitaan ja kuolen sinne. Ensin emotionaalisesti, mikä tarkoittaisi kaikkea, ja fyysisesti vasta sitten, kun ruumini seuraisi perässä monen huonosti eletyn vuosikymmenen jälkeen. Silmäni olisivat mustat ja nuokkuisin vain vaivoin olemassa olemisen ja olemattomuuden rajoilla. Haluaisin olla jotain, mutten enää jaksaisi.

Kaivoin oman epätoivoni ihan itse ja omilla käsilläni. Myönnän häveten, että minä jopa toivoin ongelmia syömisen ja laihduttamisen kanssa mahtuakseni muutaman vaatekoon pienempiin farkkuihin. Sain mitä tilasin: laihduin kuusi kiloa ja olin ylpeä itsestäni hetken, mutta tajusin hieman liian myöhään miten kamalaa kirousta olinkaan toivoinut ajatuksieni ja elämäni verhoksi. Syömättömyyden taito haihtui, jolloin lihoin ja aloin epätoivoisena oksentamaan. Musta verho kiristyi hirttoköydeksi ja sai kiedottua minut sisäänsä. Harrastuksesta tuli sairaus. Ja vieläpä ihan oikea sellainen.




 Kun kosketin tänään kielenkärjellä ylempää hammasrivistöä, tunsin miten paljon etuhampaiden sisäpuoli oli kulunut. Iski paniikki. Tuntui, että olisin puolessa sekunnissa tippunut keskelle oikeaa maailmaa ja käsittänyt miten sekaisin todellisuudentajuni oli viimeiset kuukaudet ollut. Huippasi, pelotti, alkoi jopa inhottaa miten pitkälle olin "harrastukseni" vienyt. Päätin, etten oksentaisi enää kuin välttämättömissä tapauksissa.

Miten kauan se lupaus muka kestäisi? Ahdistus iski rintaan. Mun on saatava apua. Mun on saatava puhua niin, ettei kukaan puuttuisi asiaan, mutta kuuntelisi vain. En halua, että äiti saa tietää...

Toivon, että Rohkea asuisi täällä edelleen. Hän pitäisi minusta huolta.

Tiedän, että oksentamisen sijaan pitäisi osata olla syömättä. Vaaka näytti 1,3kg eillistä pienempää lukua, nesteitä on siis lähtenyt. Paastoa on takana 26 tuntia, eikä se riitä alkuunkaan. Haluan vähintään 60 tuntia, jotta saan pudotettua edes jotain kehostani (oli se sitten rasvaa tai nesteitä, i dont care) ennen terveystarkastusta, jonka aikaan minun piti olla jo aivan pikkuinen. Hävettää.

Lupasin itselleni, että jouluna olen pieni. Minulla on aikaa kuukausi, mikä ei ole mahdottomuus. Saisin pudotettua painon viiteenkymmeneen kiloon, jos yrittäisin kovaa, kovaa, kovempaa, enkä antaisi itseni ahmia ja oksennella.

Tämän viikon viikonloppu on kuitenkin haaste, sillä menen käymään Rohkealla Turussa. Miten pystyn sanomaan Ei ruualle, kun Rohkea vartavasten tyrkyttää sitä eteeni? Se kantaa huoneeseen purkin priglessejä ja itkettää, koska tekee niin paljon mieli.

Pelkään, etten osaa sanoa ei ja suistun samaan kierteeseen...


Suru käy kysymättä lupaa pöytään istumaan.


posted by Uneksija

6 comments



Takana on jo kuukausi kirjoituslakkoa, enkä silti ole edennyt askeltakaan. Voisin jopa väittää, että ilman teidän blogeja ja omia päivittäisiä avautumisiani, olen tippunut alemmaksi. Hiljaisuus ei auttanut, vaan söi sisältä.

Tässä sitä ollaan taas. Olen palannut aloituspainoa lihavampana, rumempana, kärsineempänä, väsyneempänä ja totaalisen, täydellisen kyllästyneenä kaikkeen. Mutta palasin silti, enkä luovuttanut. En edelleenkään ole terve. Haluan olla pieni, pienempi, pienin.

Palasin tunti sitten kiinalaisen ravintolan noutopöydästä. Kuuman veden avulla oksensin ainakin puolituntisen. Tänään illalla olisi vielä luvassa jäätelöä, mutta sen oksentaminen ulos on nopeaa, vaivatonta ja melkein mielyttävääkin. Naurettavaa miten koukussa olen. En halunnut bulimiaa, mutta se on jo kiinni minussa pienine hampaineen niin tiukasti, ettei sitä noin vain karistella sivuun.

Syön, oksennan, paastoan, syön, oksennan ja kehä toistaa itsensä. Ei minulla ole pitkään aikaan ollut mitään muuta.

Yritin miettiä mitä kertoisin kuukaudestani, mutten löydä enää sanoja.
Teitä on ollut ikävä.

[ I have to go ]


posted by Uneksija

4 comments

Olen yrittänyt, mutta vielä mä en ole jaloillani.
Nykyään tuntuu vain tekopyhältä kirjoittaa tänne, mutta silti Sweet dreams on mulle yhä tärkeä, sillä se on ollut mulle jonkin sortin oljenkorsi, johon olin pystynyt tarraamaan niinä vaikeina päivinä vuodattaakseni sydänsurut ja kaloriangstit. En vaan enää osaa tätä hommaa, jonka vuoksi asetan blogini haikein mielen hetkelliselle tauolle.

Mä olen palaamassa takaisin, koska tämä taistelu ei ole mun osaltani loppu vielä pitkään aikaan, mutta nyt hetken verran mä joudun etsimään ja parsimaan itseni kasaan.

Voi mennä viikko, muutama päivä tai kuukausia. En osaa sanoa kauanko mulla kestää.

Kiitän kaikkia niitä, jotka ovat osoittaneet tukensa ja olen niin pahoillani, etten voi tarjota samaa teille hetkeen. Palaan kyllä teidänkin blogejen ääreen heti, kun pärjään itsekin edes joten kuten.

Tsemppiä ihan älyttömästi. Toivottavasti nähdään taas pian.
Älkää lopettako yrittämistä. Olette mahtavia, kauniita ja pystytte mihin vain.

~ Rakkaudella Raven

Im okay


posted by Uneksija

2 comments

Mä en tiedä mistä päivittäisin, koska mitään uutta ei ole tapahtunut. Olen joka kerta samanpainoinen tai lihavampi, enkä osaa olla syömättä. Sama laiska läski mä olen aina.

Barbi ja sen entinen poikaystävä tuli meille tänään. Se poika oli ottanut jotakin (huumetta) ja oli ihan älyttömän sekava. Siinä sitten yritettiin saada sitä juomaan kahvia, että sen pää selkenis, mutta eipä siitäkään tullut mitään. Käytiin kaupassa ostamassa sille syötävää ja mä sorruin suklaalevyyn.

Puolisen tuntia myöhemmin, kun Barbi lähti saattamaan sitä poikaa kotiin, mä menin vessaan ja oksensin. Barbi tuli takaisin nopeampaa, kuin mä olisin osannut aavistaa (se tuli suoraan sisään) ja mä jäin kiinni. Kun mä puolustelin tekoani pahalla ololla, se vain naurahti kuivasti kyyneleistä kimaltavin silmin ja sanoi; "Luuletsä että mä olen niin tyhmä, että uskoisin tuon?"

Barbille mä en pystynyt valehtelemaan, koska olin joskus kesän loppupuolella kännipäissäni vuodattanut sille kaiken. Se oli niin järkyttynyt siitä, että olin yhä sen sairauden kierteessä. "Edelleenkin?" se kysyi ja muakin alkoi itkettää.

Siinä vaiheessa mä vain huokasin raskaasti ja käänsin katseen muualle räpytelläkseni silmissä kimaltavan huolen ja epävarmuuden piiloon. Se sanoi, ettei mun tarvitsisi laihduttaa ja tokaisi, että mun pitäisi lopettaa se oksentelu heti. Mun teki mieli nauraa. Ai sä luulet, että se on niin helppoa, hä? Barbi pyysi mua menemään koulukuraattorille ja mä kieltäydyin.

"Mitä mä muka sanoisin sille?", mä kysyin. "Hei olen Raven ja syön AIVAN YHTÄ PALJON KUIN KUKA TAHANSA MUUKIN TERVE TÄMÄNIKÄINEN".

En mä voi väittää olevani sairas, koska syön niin jumalattoman paljon. Barbi sanoi, että sen on pakko mennä. Me halattiin pitkään ja se sanoi laittavansa mulle viestiä myöhemmin. Sen lähdettyä mä menin takaisin vessaan ja oksensin lisää.

Vituttaa asteella kymmenen, koska Rohkeakaan ei ole vielä soittanut, vaikka meidän piti nähdä jo paljon ennen kymmentä.

Sex, sex, sex, don't forget the violence


posted by Uneksija

3 comments



Kello viidestä eteenpäin on ollut paastoa. Pyrin vuorokauteen, koska se on suhteellisen realistinen tavoite.
Alan taas juoda paljon teetä ja säästän pikkuhiluista rahaa nesteenpoistajiin. Huomenna menen taas uimaan tunniksi ja sen jälkeen vedän laxoberonia kaksinkertaisen annoksen. Kysyn myös Ollia iltakävelylle ja tadaa, 1000 kaloria kulutettu.

Epäonnistuneita päiviä, mutta jostain muhun puskee tarmoa yrittää ja yrittää aina vaan enemmän. En välitä, vaikka tämä päivä on jo pilalla (2 karkkipussia, jee), enkä välttämättä jaksa huomenna tehdä kaikkea mitä lupasin jaksavani, sillä pohjalta suunta on aina vain ylöspäin.

Puntarilla en ole hetkeen käynyt, mutta olettaisin seikkailevani 57kg paikkeilla. Seitsemän kilon päässä välitavoitteesta. Vielä kaksi kuukautta sitten siihen oli kaksi ja puoli kiloa...

Aion edelleen yrittää.

Brainstorm.


posted by Uneksija

1 comment

Taas on mennyt useita päiviä edellisestä päivityksestä, koska minä piilottelen oman häpeäni takana ja yritän olla olematta, enkä myöskään haluaisi paljastaa teille, miten paljon nykyään syön.

Muutaman päivän liikuntainto kuoli, kun isä vei minut kiinalaiseen ravintolaan ja seuraavana aamulla pöydällä oli tarjolla lettuja. Toivon, että joku tulisi tänne ja repisi minut irti pakkomielteisestä tarpeestani syödä, sillä tämä jumalaton ahmiminen saa mut vain surulliseksi.

Tänään olen syönyt 3 isoa kippua muroja, 5 palaa leipää ja pussin nuudeleita. Kaloripommeja. Hiilareita. Rasvaa. Kaloreita.

Yritän joka päivä, mutta aina vain heikommin. Paino ei lähde laskemaan. Se on noussut.¨
Terveystiedon tunnilla mä tuijotin ikkunasta ulos sateeseen ja pidättelin kyyneleitä.


Miten te osaatte? Miten te teette sen?
Musta tuntuu, että oon säälittävin ihminen koko maailmankaikkeudessa.

I will not give up


posted by Uneksija

2 comments


Syödyt kalorit: 80kcal (omenajoqurtti)
// EDIT: Kulutetut kalorit 1300kcal (pyörälenkki, lihaskunto, uinti, lenkit)

Tänään mä päätin, että mun on pakko alkaa liikkumaan enemmän, syömään vähemmän ja yrittämään kovempaa.

Paino on 56,3kg.

Paastoan vielä huomiseen asti ja siitä niin pitkälle, kuin kykenen. Syön alle 100kcal päivässä ja sen jälkeen (kun sitten viimein sorrun syömään), aloitan uudelleen Skinny girl dietin.






En ole hetkeen jaksanu käydä bloggerissa (normaalisti käyn joka päivä ainakin kahdeksan kertaa), joten mä luen vasta nyt teidän blogaukset. Yritän jaksaa kommentoida, vaikkakin näin vähän myöhässä.

Mä lähden


posted by Uneksija

1 comment

En tiedä kehtaanko kirjoittaa tänne enää. Enkä tiedä kehtaanko lukea teidän blogejakaan. Mun on varmaan pidettävä taukoa.

Mulla ei kai olekaan mitään syömishäiriötä. Ei kellään näin suurella ruokahalulla syövällä ihmisellä voi olla mitään ongelmaa. Mä vaan syön ja oksentanutkaan en ole viikkoon.

Olen säälittävä.
Lihava, säälittävä ja.... terve.

Pelastakaa mut. En halua syödä.
Pelastakaa mut ruualta ja pelastakaa mut itseltäni. Tuntuu, että tukehdun tähän itsevihaan.

Mitä ihmettä mulle on tapahtunut.



Ellen mä pian löydä sitä rytmiä, että alan taas pudottaa painoa, haluan kuolla. Mä aion antautua, koska millään ei ole väliä, ellen ole pienempi ja pienempi ja aina vain pienempi niin, että ihmiset ihmettelevät ääneen.

 En yksinkertaisesti halua elää tässä kehossa.

Beauty from pain


posted by Uneksija

2 comments

Little girl terrified
She'd leave her room if only bruises would heal

Pystyisinpä selittämään tänne erään asian aivan rehellisesti. Koska tätä blogia lukee muutama ihminen, joiden korviin en halua tämän päätyvän, joudun olemaan hiljaa. Ja se hitto vie tukahduttaa mua.

Syömiset on menneet Barbin ja Rohkean mukaan todella hyvin, mua vain inhottaa. Viimeisen kahden, kolmen viikon ajan olen syönyt, kuin katuvaras. Piilotellen ruokaa huoneeseeni ja syöden salaa. Olen tyytyväinen hetken, sitten vihaan itseäni, koska en jaksa enää oksentaa.

Minun pitäisi lopettaa se kokonaan. Oksentelu siis. Se ei ole hyväksi, mutta se on niin... niin helvetin turvallista.

A home is no place to hide
Her heart is breaking from the pain that she feels


Mun pitää yrittää kovemmin. Kylpyläloma on kahden viikon kuluttua. Kerkeäisin pudottamaan kolme kiloa kurinalaisella ruokavaliolla. Terveystarkastuskin on tulossa kohta puolin. Haluan, että painokäyrä näyttää alaspäin. Haluan sitä niin kipeästi.

Silti mä en jaksa yrittää ja vihaan itseäni iltaisin. Tänään on liian myöhäistä onnistua. Aloitin aamun jo pantterikarkeilla, kahdella rivillä suklaata ja kourallisella suolapähkinöitä. Voisin olla (=voisin yrittää olla) syömättä loppuillan ja jatkaa samaan tahtiin huomenna.

... Mutta minä en osaa.

Every day's the same
She fights to find her way


Mä olen niin väsynyt. Mä haluan puhua. Mä haluan laihtua. Mä haluan oksentaa. Mä haluan olla kaunis bikineissä. Mä haluan laihan vatsan.

MIKSI MÄ EN TEE ASIALLE MITÄÄN.

Olen niin kuvottava, läski, tarmoton ihminen. Mä en jaksa enää. Mä en jaksa olla. Tulkaa joku ampumaan mut, koska tää itseviha on mulle liikaa.


She hurts, she breaks, she hides, and tries to pray
She wonders why
Does anyone ever hear her when she cries?


En välitä


posted by Uneksija

2 comments

Arvatkaa mitä mä teen tänään välittämättä mistään?




Aion mennä kauppaan ja ostaa kaikkea hyvää, mihin mulla suinkin on varaa.




Aion syödä kaiken ostamani ja kaiken jääkaapista. 




Diettini siirrän huomiseen, vaikka tiedän, etten saa sen vuoksi yöllä unta.




Tulen vihaamaan itseäni niin paljon. Tämän illan aikana haluan kuolla, vain koska söin, mutten anna sen häiritä. Aion itkeä, syödä, itkeä, oksentaa ja syödä lisää. Katson ehkä muutaman leffankin, vaikka on koeviikko. Ei kiinnosta opiskella.


 Aion myös pelata pleikkaria ja skipata lenkin.
Äiti ei ole kotona, joten huudatan musiikkia ja kutsun ehkä porukkaa kylään.









Tiedän, olen kuvottava.
Jos yhtään helpottaa, niin mä vihaan itteeni myös<3<3<3<3

Poltan siltoja


posted by Uneksija

1 comment

 


Te tiedätte päiväni kalorit (btw, tänään totaaliset 0kcal!), itseinhoni, arkeni, painoni, huoleni, pelkoni ja suruni. Puran sydämeni mustia salaisuuksia, kirjoitan sen, mitä en uskalla sanoa ääneen. Niinpä te tiedätte kaiken kammottavimman ja ihanimman, mutta tiedättekö te esimerkiksi millainen olen tai olin ihmisenä? Millainen perheeni on? Minkälaisessa talossa asun ja mitä minä tykkään tehdä?
 
Ajattelin, että pieni itse-esittely olisi tässä vaiheessa kohdallaan, kun lukijoitakin on jo lähelle kolmeakymmentä, mistä olen kiitollinen. Teitähän on ropissut lähes kymmenen kappaletta kuukauden sisään.
 
Uskaltaudun esittämään teille hurjan haasteen: Haluaisitteko kenties kysyä kysymyksiä?
 
Mikäli uskaltaisitte muutaman kysymyksen heittää nätisti nälkäiseen kommenttilootaan, olisin hyvin kiitollinen.
En mä teitä pure. Lujaa ainakaan.

Lopeta.


posted by Uneksija

No comments