.

.
Sisällön tarjoaa Blogger.

Upotus


posted by Uneksija

No comments

Mihin minä hävisin yhtäkkiä?

Tuntuu niin pahalta, että haluaisin ryömiä ulos ihostani vain päästäkseni edes sentin verran kauemmaksi tästä kivusta. En pysty puhumaan. Istun ja tuijotan asioita, jotka eivät muutu ja jotka ovat harmaita kuin hitaasti maatuvat raadot. Kaikki on yhtäkkiä rumaa ja repaleista. Kauneus riistettiin minulta, ja minä heittäydyn pää edellä pahaan oloon kuin asfalttiin, koska ei ole muutakaan tietä hengittää.

Mikään kosketus tai sana ei tunnu miltään, ja ne uppoavat minuun kuin valtavaan, mustaan aukkoon, joka nielee tieltään kaiken. Sanat ovat kuin likaisia, takertuvia hyönteisiä kurkussa ja henkitorvessa. Ne pihisevät ja rapisevat ja raapivat limaisia seinämiä, mutta hiljaisuus on ainoa asia, joka jaksaa enää elää minussa.

Tuntuu kuin putoaisin vain. Ei ole reunoja, joista voisin saada otetta, mutta onneksi aina on pillereitä ja valkoisista jauheista kiemurtelevia viivoja kännykän irvailevalla näytöllä. On kyynelien tuottamaa sumeutta ja sumua, joka leviää hitaasti kehoon, kun syö tarpeeksi monta rauhoittavaa ja polttaa savua kuin happea bongista hengähdys kerrallaan.

Tuntuu niin pahalta, että mikään sana ei tavoita tätä oloa. Mikään sana ei ulotu näin syvälle, näin alas, näin pikimustaan pimeyteen.

Hiljaisuus on ainoa asia, joka jaksaa enää elää minussa.

Mutta jaksanko minä?

Kun sinä punoit itsesi minuun


posted by Uneksija on ,

No comments

Me tapasimme marraskuussa, pakkasen palelluttavassa maisemassa. Muistan, kuinka ajoin liittymän ohi melkein kaksi kertaa ja kiroilin ääneen. Käteni tärisivät hieman auton ratissa, ja minua jännitti. Ajoin auton parkkiin ja kävelin sisään kauppaan, jonne olit mennyt lämmittelemään. Lähes sillä sekunnilla, kun astuin sisään, sinä jo huusit nimeäni ja juoksit luokseni reppu selässä heiluen, ääni iloisena helisten ja silmät täynnä sitä iloista, rakkaudellista tuiketta, jota ihailen edelleen.

Meidän puheemme virtasi ja soljui, löysi heti yhteisen sävelen. Tuntui niin turvalliselta olla sinun vierelläsi. Oli niin helppoa ja vaivatonta laskea haarniskansa alas ja tulla esiin sellaisena kuin olin, asettaa ihoni ja sydämeni ja sieluni sinun syliisi. Me olimme heti kuin luotuja toisillemme; huuliemme kaaret olivat pehmeät ja raukeat ja lempeät, kun ne keittiön hämärässä valossa kohtasivat toisensa, ja kätemme liukuivat hitaasti vaatekerrosten alle lämpimälle iholle. Me poltimme parvekkeella jointteja tohvelit jalassa ja kerroimme tarinoita elämästä. Vain sen yhden, lyhyen viikonlopun aikana sydämeni aukesi sinulle. Sormemme oppivat hitaasti piirtämään reittejä toistemme ihoille, ja ne hakeutuivat varovasti toisiaan vasten baarin tummanharmaassa hämärässä ja mölyävän aamuöisen bussin hermostuttavassa kohinassa.

Kun sinä punoit itsesi minuun, jotain uutta rakentui ja jotain vanhaa sortui. Yhtäkkiä en enää ollutkaan ehjä yksin. Olin kuin revitty palasiksi sillä sekunnilla, kun sinä ensimmäisen kerran lähdit. Pakkasessa hyrisevä bussi nielaisi sinut sisäänsä, ja lumihiutaleet valssasivat mustan taivaan halki sinisiin hiuksiini. Minä vapisin kuin kuoleva ja kaipasin sinua jo silloin kun välissämme oli pelkkä haalea ikkuna, jonka reunoille kuurankukat olivat tehneet yksinkertaisia koristuksiaan. Kyyneleet puskivat poskilleni terävinä kuin jääkiteet. Juoksin autoon ja itkin niin, että luulin tulevani sokeaksi.

Siitä alkoi odotus, joka tuntui loputtomalta. Viikot virtasivat ja matelivat, heittelivät haurasta elämääni kuin laivaa merellä myrskyssä. Koskaan ei tiennyt kestäisinkö iltaan asti itkemättä ikävästä vai kuplisiko nauruni kapeilta huuliltani iloisena, veikeänä virtana. Minä pelkäsin, koska tiesin rakastuneeni. Pelkäsin, ettet kantanut samaa tunnetta sydämessäsi, mutta samaan aikaan syvällä sisimmässäni tiesin, että jokin oli liikuttanut myös sinun sieluasi sillä hetkellä, kun elämämme kohtasivat ja kietoutuivat yhteen. Meidän välillämme oli jotain sellaista, jota sinäkään et oikein osannut käsittää.

Odotin paluutasi, odotin joulukuuta, odotin sydämeeni syttyviä valoja. Koko kehoni ulvoi ikävästä ja jokainen soluni aneli, että sinäkin rakastuisit minuun. Luulen, että jos olisin jäänyt vaille tällaista rakkautta, olisin hetkessä muuttunut harmaaksi ja läpikuultavaksi. Talvi olisi pureskellut minut niin kuin se pureskelee joka vuosi syksyn ja sen mätänevät lehdet. Minä olisin hajonnut palasiksi avaruuteen ja kadottanut äärirajani.

Joulukuussa sinä tulit ja viivyit pitkän hetken, joka tuntui hengähdystä lyhyemmältä. Me kävimme joulutoreilla ja pienissä kahviloissa, suutelimme keltaisten valojen alla lumisateessa, kerroimme tarinoita elämästä ja seikkailimme toistemme ihoilla. Minä upposin sinuun kuin kivi mereen. En olisi kyennyt pyristelemään sellaisesta rakkaudesta irti, vaikka olisin tahtonut. Sinä hukutit minut pehmeään valoosi ja minä kelluin sisimmäsi toivoen, että joku pysäyttäisi ajan, niin että voisin leijua avaruudessasi ikuisuuden.

Kun sinä liu'utit sydämesi omani viereen, uusia rakennelmia nousi yhtäkkiä tuhkasta. Jotain uutta syntyi hitaasti minuun, liukui huokosteni väliin, askelteni tahtiin ja sydämeni lyönteihin. Me jatkoimme kasvamista. Ihomme lepäsivät toisiaan vasten, kietoutuivat unisina vastakkain, hengittivät kuin olisivat yksi ja sama olento. Ja sitten, viimein, minä kerroin sinulle rakkaudestani, kun makasimme changan levittämän raukeuden, rakkauden, visuaalien ja valon kehrässä sylikkäin. Ennen lähtöäsi jouluaaton alla, olimmekin yhtäkkiä me.

Kudoksissani liikahti uudenlaista valoa, joka odotti vaiteliaana pitkän talven yli. Se kaipasi ja ikävöi koko tuskaisen kaamoksen ja tahtoi viereesi enemmän kuin minnekään muualle maailmassa. Se riutui ja rakasti, vaikeroi ja odotti, hengitti vaimeasti kankaaseen tarttunutta ihosi tuoksua kauluspaidan likaisesta reunuksesta.

Tammikuu oli kuukausista pisin ja kipein. Se halkaisi sydämeni kahtia ja silmäni vuotivat kyyneliä kuin monsuunisateita. Ne valuivat ja valuivat ja valuivat - loputtomasti ja lohduttomasti. Puhkesin itkuun baarin vessoissa, ystävien kainaloissa ja iltaisin sohvalla, kun puristin shamaanikorua nyrkissäni ja yritin meditoida kynttilän lepattavan leikin valossa. Mieleni ei suostunut hiljentymään hetkeksikään, kun se ulvoi ulvomistaan, kirkui nimeäsi yötä päivää. Ikävä oli kaikennielaiseva tyhjyys, rintakehää halkova, kipeä haava; tuska, jota en toivo kokevani enää koskaan.

Sitten helpotti. Pahin kaamos talttui ja helmikuu antoi jo aavistuksen kaukana siintävästä keväästä. Näimme melkein viikoittain. Arki mateli ja luikerteli, mutta viikonloput lensivät ohi silmien. Päätimme, että sinä muutat luokseni, ja teet kotisi minun pieneen yksiööni. Alun hätkähdyksen jälkeen ajatus tuotti minussa suunnatonta riemua, ja niinpä alkoi odotus, joka kihelmöi enemmän kuin mikään.

Ja sitten kevään tullen, aikaisemmin kuin olimme toivoneetkaan, sinä lennähdit helähtäen vierelleni ja valosi sokaisi keväisiä katuja kuin aurinko. Kannoit vähäiset muuttolaatikot olohuoneeseeni ja sydämeni säteili.

Siitä hetkestä eteenpäin kuukaudet ovat vierineet ohitseni niin hurjaa vauhtia, etten meinaa uskoa tätä todeksi. Niin monta värisevää itkua, kuplivaa naurua, rintaa viiltävää ikävää, pakahduttavaa rakkautta, vihaa, mustasukkaisuutta, hämmennystä, yhteensulautumista ja kaiken peittelevää, rikkoutumatonta rakkautta on mahtunut näiden pyörryttävien kuukausien sisään. Mikä vuoristorata! Mikä uskomaton elämä! Voiko tässä enää muuta kuin mykistyä?

 Nyt sinä makaat pussilakanastaan karanneen peiton alla sängyssä ja hengität raskaasti. Uninen vartalosi on pehmeä ja lämmin, ja kesäinen yö on kääntynyt kohti viileää hämärää. Kohta ryömin viereesi pimeään, hengitän ihosi tuoksua ja nukahdan rakkaudenmakuiseen uneen.

Viisikymmentä asiaa, joita rakastan sinussa


posted by Uneksija on

No comments

1. Minä rakastan sinussa sitä, että rakastuit minuun yhtä odottamattomasti ja yhtäkkisesti kuin minäkin sinuun. Se oli kuin valtava, hätkähdyttävä törmäys, jossa elämänpolkumme kietoutuivat yllättävästi yhteen pysyäkseen ikuisesti samansuuntaisina.

2. Minä rakastan sinussa sitä, että et ota elämää liian vakavasti, vaan kuljet sen läpi sydän hakuna matataa luritellen.

3. Minä rakastan sinussa sitä, että saat minut nauramaan niin, että joudun haukkomaan happea ja pyyhkimään kyyneleitäni ponchon reunaan.

4. Minä rakastan sinussa sitä, että syöt mielelläsi samoja ruokia kuin minä ja me arvostamme yhdessä puhtaita, kasvispainotteisia raaka-aineita, terveellisyyttä ja parsakaalia.

5. Minä rakastan sinussa sitä, miten kauniisti rullaluistelet. Näytät asfaltilla liitäessäsi mitä keveimmältä ja upeimmalta olennolta ja rintakehäni vapisee ylpeydestä joka kerta, kun näen sinun tekevän jotain sellaisella ilolla ja taidokkuudella.

6. Minä rakastan sinussa sitä, että ilmaiset itseäsi musiikinteon, maalaamisen ja liikunnan keinoin. Sinä luot maailmaan osan itsestäsi ja jätät jälkesi universumin pyörteilevään tarinaan.

7. Minä rakastan sinussa sitä, että tarjoat aina ruoat, kun menemme ulos syömään. Siitä tulee ihanan hemmoteltu olo, ja tunnen olevani sinun ihana arvokkain aarteesi.

8. Minä rakastan sinussa sitä, miten intohimoisesti ja kiireettömästi jaksat koskettaa minua, niin että värisen käsistäsi nautinnosta yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kunnes olen hikinen ja huohottava ja täysin pyörällä päästäni.

10. Minä rakastan sinussa sitä, miten vaivut transsiin, kun pääset koskettamaan minua.

11. Minä rakastan sinussa sitä, että olet aina valmis lähtemään seikkailulle, kokeilemaan avoimesti jotain uutta ja suunnittelemaan meille omaa, yhteistä aikaa.

12. Minä rakastan sinussa sitä, miten ammattitaitoisesti ja terveellä tavalla kilpailunhaluisesti hoidat työsi.

13. Minä rakastan sinussa sitä, että sinulla on ihania autistia erityismielenkiinnonkohteita, joista tiedät käsittämättömän paljon.

14. Minä rakastan sinussa sitä, että olet mieletön hurjapää ja adrenaliinifriikki - sinä uskaltaisit varmaankin tehdä ihan mitä tahansa.

15. Minä rakastan sinussa sitä, että olisit valmis antamaan minulle vaikka kaikki vaatteesi, jos palelisin tai haluaisin uimareissun jälkeen kuivata johonkin mutaiset jalkani.

16. Minä rakastan sinussa sitä, että yrität niin kovasti tehdä elämästämme onnellista ja hyvää.

17. Minä rakastan sinussa sitä, miten helppo sinulle on puhua, ja miten vaivattomasti minä voin vuodattaa sinulle sydämeni suurimmat ja kipeimmät surut, hurjimmat vihanpuuskat ja hellimmät rakkaudenosoitukset.

18. Minä rakastan sinussa sitä, että olet ikuinen optimisti.

19. Minä rakastan sinussa sitä, että viihdyt ja pärjäät luonnossa vaivattoman hyvin ja sinulla on metsään syvä ja kunnioittava luontoyhteys.

20. Minä rakastan sinussa sitä, että tulet toimeen jopa isäni kanssa.

21. Minä rakastan sinussa sitä, miten onnellisena ja antaumuksella syöt aina tekemäni ruoan lattialla nelinkontin kuin jokin suloinen pieni eläin.

22. Minä rakastan sinussa sitä, että sinä teet minusta vahvemman ja rohkeamman, selätät turhat pelkoni ja palautat minut maanpinnalle itse rakentamistani kauhulinnoista.

23. Minä rakastan sitä, miltä sinä näytät. Olet päälaesta jalkapohjiin asti täydellinen. Rakastan ihanaa, tummaa karvaasi, villinä kiemurtelevaa tukkaasi, syviä silmiäsi, pitkiä ripsiäsi, pehmeitä huuliasi, uskomattoman kauniiden lihaksiesi äärirajoja, käsiesi suloisia koruja, kehoasi verhoavia vaatteita ja kokonaisvaltaisesti kaikkea, minkä sinusta voi silmin havaita.

24. Minä rakastan sinussa sitä, miltä kuulostat, kun puhut kiihkeänä jostain sinulle tärkeästä asiasta, tai naurat käkättäen omille hassuille vitseillesi pajareissa, tai voihkit hurjassa kiimassa minua vasten.

25. Minä rakastan sinussa sitä, miten herkkä ja pehmeä sinä olet, ja miten rohkeasti uskallat tuoda esille tunteesi.

26. Minä rakastan sinussa sitä, että haluat jatkuvasti kehittyä ihmisenä.

27. Minä rakastan sinussa sitä, että juokset tuosta vain viisi kilometriä töihin täysillä kylmääkin kylmemmässä kaatosateessa ja tulet silti kotiin töistä hymy huulillasi.

28. Minä rakastan sinussa sitä, kun kaappaat minut illalla kainaloosi ja takerrumme tiiviisti toisiamme vasten. Rakastan maata siinä ja kuunnella sydämesi ja hengityksesi lumoavaa rytmiä.

29. Minä rakastan sinussa sitä, että meditoit.

30. Minä rakastan sinun energioitasi ja sitä miltä sinun syvin sisimpäsi tuntuu.

31. Minä rakastan sinussa sitä, että annat kaikkien tunteideni tulla ja elää. Olet aina tukenani ja turvanani, ja samalla lempeä vartijani, joka antaa oikeutuksen myös kiukunpuuskille ja itkukohtauksille. Tunteet saavat tulla ja virrata.

32. Minä rakastan sinussa sitä, miten intohimoisesti puhut musiikista kaikilla niillä monimutkaisilla sanoilla, jota en ymmärrä.

33. Minä rakastan sinussa sitä, että olet tiedonjanoinen.

34. Minä rakastan pitkiä ja polveilevia pajamonologejasi, joiden aikana usein unohdat, mistä olitkaan puhumassa.

35. Minä rakastan sinussa sitä, että saat minut tuntemaan itseni ehyeksi ja kauniiksi ja hyväksi ihmiseksi, vaikka liian usein oma mieleni sotiikin näitä sanoja tai käsitteitä vastaan. Sinä saat minut puhkeamaan kukkaan edessäsi, saat jokaisen soluni tuntemaan olemassaolonsa viehättäväksi ja olet hitaasti istuttanut minuun valtavan kirkkaan hyvänolontunteen. Katson peiliä nykyään onnellisena hymyillen. Sinä sytytit minuun jotain hätkähdyttävän hyvää.

36. Minä rakastan sinussa sitä, että olet vähän sokeririippuvainen ja rullaluistelet aina Nesteelle hakemaan karkkia ja kaljaa.

37. Minä rakastan sinussa sitä, että olet niin avokätinen ja rehellinen.

38. Minä rakastan sinussa sitä, että olet täydellisen aito, mitään häpeilemätön, oma ihana itsesi. Se on harvinaista tässä naamioiden ja roolien täyttämässä maailmassa.

39. Minä rakastan sinussa sitä, että sinä rakastat meidän pientä karvalastamme yhtä syvästi kuin minua.

40. Minä rakastan sinussa sitä, että elämänsuunnitelmamme ovat täydellisessä synkronisaatiossa. Haluamme elämältä samoja asioita, samoja seikkailuja ja samantyylistä tapaa rakentaa yhteistä elämää.

41. Minä rakastan sinussa sitä, että tykkäät välillä käyttää kanssani huumeita ja upota välillä toisenlaiseen todellisuuskokemukseen.

42. Minä rakastan sinussa sitä, miten suoraan sydämestä laulat parvekkeellamme iltaisin polttaessasi tupakkaa.

43. Minä rakastan sitä, miltä näytät suihkussa märkänä, kun tumma, kuriton tukkasi on liimautunut päälakeasi vasten ja vesipisarat valuvat kiusoittelevan hitaasti vatsalihaksiesi kauniita uurteita pitkin alaspäin. Se on todennäköisesti kaunein ja pysäyttävin näky, jonka olen koskaan kohdannut.

44. Minä rakastan sinussa sitä, miten osaat olla samaan aikaan tietyissä asioissa vaatimaton ja tietyissä asioissa jäätävän itsevarma.

45. Minä rakastan sinussa sitä, että muutit toiselle puolelle Suomea minun luokseni niin rohkeasti, pelottomasti ja ennakkoluulottomasti.

46. Minä rakastan katsoa sitä, kun sinä tanssit ja kätesi luovat ilmaan hentoja, kiemurtelevia kuvioita.

47. Minä rakastan sinussa sitä, että sinä tutustutit minut hitechiin, ja nyt me molemmat kuuntelemme ja tanssimme sitä täydellisen euforian lumoissa.

48. Minä rakastan sinussa sitä, että olet luvannut rakastaa minua ikuisesti, ja saat minut luottamaan siihen, että rakkautemme kestää, vaikka pääni onkin välillä täynnä pelkoja.

49. Minä rakastan sinussa sitä, että sinun kanssasi kaikki tuntuu mahdolliselta.

50. Minä rakastan sinussa aivan kaikkea.




Kelluvatko tunteet, jos ne pudottaa mereen?


posted by Uneksija on , , ,

No comments

Sulan pieneksi pisteeksi tapettiin.
Ikkunalasissa on edelleen kaktuksenmuotoinen läikkä kuollutta kasvikudosta ja hyppysellinen multaa. Minun vihani on repinyt lovia seiniin ja oviin, ja minä käperryn kasaan häpeästä joka kerta kun näen ne.

Välillä tunnen oloni kontrolloimattomaksi.
Tunteet ovat kuin paksuja viittoja, joiden alle hukun ja räpiköidessäni niiden kourissa olen itsellenikin vieras. Tuntuu siltä kuin joku rutistaisi sisäelimiä kasaan, syke nousee, tuntuu liikaa ja liian kovaa.

Juuri nyt pelottaa liian moni asia, jota en osaa pukea sanoiksi. Pääni on täynnä on suunnatonta, repivää ja ravistelevaa kaaosta. Tahtoisin juosta hetkellisesti karkuun, vain siksi että juoksisit perääni ja sulkisit minut syliisi. Haluaisin että halaisit minua niin pitkään, että hätääntynyt räpiköintini muuttuisi lapsenomaiseksi itkuksi ja sulaisin rauhaksi sinun ihoasi vasten. Sulaisin sinuksi ja sinuun, itseltäni karkuun.

Tuntuu vaikealta hengittää.

Sinä saat minut pakahtumaan tavalla, jota en ymmärrä.



Lupiini


posted by Uneksija on ,

No comments


Sinä seisot huojuvan kukkameren keskellä ja hymysi valaisee minun sydämeni.
Siniset ja violetit ja vaaleanpunaiset lupiinit taipuvat leikkisästi kohti taivasta, ja sinä säteilet vastustamatonta, lapsenomaista riemua. Sormesi hyväilevät hellästi kukkien kellomaisia lehtiä, yhtä hellästi kuin ne hyväilevät öisin minua.

Pulahdamme yöllä alasti uimaan meidän salaiseen poukamaamme. Vihreät lehdet ja leväiset kivet kuuntelevat arkoina kimeitä huutojani, kun pistelevän kylmä vesi pureutuu ihoani vasten. Sinä hymyilet minulle keskeltä tummaa, samettista järveä ja näytät auringonlaskua vasten veden jumalalta. Tietäisitpä, miten hyvältä näytät, kun vesipisarat valuvat tummaa tukkaasi ja vatsalihaksiasi pitkin ja sinä seisot huolettomana pyyhe päällä kaukaisuuteen katsellen, niin ikään tiedottomana sokaisevasta kauneudestasi. Minulta menee edelleen jalat alta siitä näystä.

Kotona kääriydyn lämpimään peittoon ja painan pääni sinua vasten. Hellä tunne leviää solujani pitkin, ja minun on vaikea uskoa, että ihminen voi olla näin onnellinen. Viimeisten viikkojen aikana rakkautemme on ollut säteilevää, liekehtivää ja lämmittävää. Se on ollut jokin hurjana puhkuva voima, tulinen olento, joka on kietonut meidät entistä lähemmäksi toisiamme vasten.

Rakkautemme on alusta asti ollut vahvaa ja väkevää, mutta nyt se on yhtäkkiä voimistunut niin, että se saa meidät kävelemään päät pilvissä. Me olemme yhtä hymyä ja naurua ja helliä kosketuksia, toisiimme hitaasti sulavia katseita, tukahtumatonta himoa, nälkäistä jumalointia ja yön pimeydessä kuiskittuja ylistäviä monologeja. Olemme toisillemme se kaunein ja uskomattomin olento maan päällä, ja se tuntuu käsittämättömän hyvältä.

Me olemme nauraneet syvältä, aivan vatsanpohjasta asti. Me olemme olleet puhdasta, virtaavaa iloa ja säkenöivää riemua. Olemme jakaneet välkehtiviä hymyjä ja pitkiä katseita ja kiihkeitä huokauksia, kun sormemme ovat hitaasti liukuneet toistemme iholla. Ja mikä tärkeintä, me olemme viimein unohtaneet turhat pelkomme kuin vanhat tavarat, jotka kannetaan häkkivarastoon, unohdetaan ja suljetaan lukkojen taakse kadottamaan olemuksensa pölyyn.

Olemme eläneet ihmeellistä aikakautta. Tulen muistamaan tämän ylitsevuotavan ilon ja onnen loppuelämäni. Sinä sanoit minulle eilen eteisessä hymyillen, että elät elämäsi onnellista aikaa, ja minä taidan olla samaa mieltä. Asiat ovat jotenkin rullanneet itsekseen ilman mitään ylimääräistä vaivannäköä. Me olemme vain kylpeneet rakkaudessa ja viettäneet päivämme tuijotellen toisiamme ihastuneina syvälle silmiin. Olemme puhuneet kauniita sanoja sydän laulaen ja huulet lempeässä hymyssä. Olemme suudelleet toisiamme ja sukeltaneet häkeltyneinä kosketuksen herättämiin tunteisiin. Olen varma, ettei maan päällä ole olemassa toisia huulia, jotka sopisivat omiani vasten niin hyvin.

Olemme naineet paljon. Olemme etsineet toisistamme ne pisteet, jotka saavat katseemme sumenemaan nautinnosta. Olemme tuottaneet toisillemme kehoa ravistelevaa euforiaa ja huohottaneet hikisinä toisiamme vasten. Sinä saat minut puhkeamaan kukkaan tavalla, joka hämmästytti minutkin.

Käsittämätöntä, miten paljon ihminen voi rakastaa.

Käsittämätöntä, miten syviä tunteita toista ihmistä kohtaan voi kokea.

Käsittämätöntä, miten syvälle sieluusi olen matkannut ja miten hyvin sinut jo tunnen.

Me sovimme toisillemme niin hyvin. Meidän rakkautemme on käsittämätöntä, sokaisevaa ja riipaisevaa ja huumaavaa. Sille ei löydy sanoja. Se on ainutlaatuista.

Minä sovin sinun kainaloosi kuin valettu. Silmämme ovat toistensa täydelliset parit upottavassa syvyydessään. Me nautimme samoista asioista. Me katselemme maailmaa samankaltaisen linssin läpi ja riemuitsemme elämän pienistä ihmeistä. Me elämme syvästi tunteiden kautta ja kurottaudumme seikkailuja kohti ennakkoluulottomasti. Me kaipaamme samoja asioita, yksinkertaisia pieniä onnellisia hetkiä.

Sinun kanssasi olen enemmän minä.
Sinun kanssasi olen lupiini, jota pitkin liu'utat sormiasi ja hymyilet kuin aurinko.

Kuun pimeä puoli


posted by Uneksija on

No comments

Sinä käännät kylkeä aamuauringon viileässä valossa.
Minä katselen sinua kaukaa ja pitelen nimeäsi huulillani kuin rukousta.

Sinä olet kauneinta mitä on olemassa.

Teit yöllä ruokaa, joten annan sinun nyt nukkua. Juon yksin keittämäni kuusi kuppia kahvia piristeillä, ettei väsyttäisi näin. Päässä on sumua ja inhottavia muistijälkiä, jotka kaikki hiljenevät ja vaikenevat, kun liu'utan katseeni hitaasti sinuun.

Kahvinkeittimessä hurisee vesi, keittiönpöydällä on neljäsosapala juustopitsaa. Kotonamme vallitsee se tuttu, huolittelematon kaaos, jota kaksi huolimatonta ihmistä yrittävät jotenkin pitää kasassa. Minä jätän aina suodatinpussit keittiön lavuaarin reunalle ja sinä unohtelet karkkipapereita ja piilolinssikoteloita vessan pöydälle, mutta rakastan sitäkin meissä.

Makaat mahallasi sängyssä, raajat sikin sokin ja ympäri ämpäri nihkeiden peittojen peittämällä sängyllä. Tumma tukkasi on ihastuttavassa kaaoksessa kohti kattoa. Mietin, miten paljon rakastankaan sitä. Mietin, miten paljon ihailenkaan jokaista kuritonta, eebenpuunruskeaa suortuvaa, joka kiemurtelee painovoimaa vastaan ylöspäin. Pörröisen tukkasi kehystämillä kasvoilla liukuu hitaasti erilaisia ilmeitä, kun kosketan sinua. Huulesi vastaavat minulle pienellä hymyllä univerhon takaa, kun silitän selkääsi hitain vedoin.

Katselen valkoisten petivaatteiden joukossa hitaasti kohoilevia kylkiäsi, jotka piirtyvät sulavina äärirajoina heräilevään maailmaan. Katselen selkäsi notkeaa kaarta, huuliesi unista hymyä ja täydellistä tapaa, jolla kehosi lihakset yhdistyvät toisiinsa ja muodostavat maailman kauneimman ja esteettisimmän näyn. Minusta sinä olet kaikkein kauneinta mitä on olemassa.

Välillä minulta menee edelleen jalat alta, kun katsot suoraan minuun. Silmäsi ovat niin syvät ja tummat ja täydelliset parit omiani varten. Ne eivät katso ketä tahansa niin intensiivisesti suoraan kohti, mutta minut ne kohtaavat aina, itkuissa ja nauruissa ja välillä vihastakin salamoiden. Silmäsi ovat kuin kaksi syvää, viileää lampea ja kun uppoan niihin mitään ajattelematta, ne katkaisevat hetkeksi kykyni hengittää.

Selailen vanhoja kuvia meistä samalla kun juon aamukahvia. Puhelimeni näytöllä hohdat sinä reiveillä sinisen UV-valon hohteessa, sinä tukka valvomisesta ja hitekista sekaisin, sinä polttamassa parvekkeella tupakkaa, sinä metsässä meditoimassa suurella kivellä, sinä täynnä hymyä, sinä surusilmänä, sinä onnibussissa matkalla minua kohti ja sinä sängyssä minulta tuoksuvaan paitaan käpertyneenä, ikävöivänä. Lopulta katson suosikkikuvaani meistä hymyilemässä toisillemme silmittömän rakastuneina tallipihan valojen alla. Pysähdyn sen ääreen pitkäksi aikaa ja ihmettelen valokuvaan tallentuneita tunteita ja niiden myrskyävää voimaa. Miten minussa saattoikaan palaa sellainen rakkaus jo silloin ja niin välittömästi? Aivan kuin olisin kompastunut rakkauteen ja lyönyt siihen pääni. Niin yhtäkkiä sinä tulit ja sytytit sydämeni tuleen.

Minä rakastan sinua.
Minä rakastan sinua niin, että hengästyttää.

Miten ihmeessä voi tuntea olonsa näin kaikkivoivaksi ja pieneksi samaan aikaan? Aivan kuin rakkaus toisi mukanaan yhtäkkisen, raudanlujan voiman, mutta myös loputtoman pienuuden ja rintaa raastavan kroonisen ikävän sekä sylillisen ihmeellisiä pelkoja, jotka välillä valvottavat öisin. Tuntuu kuin olisi hullu.

Kaikessa tässä sekavuudessa ja tunnekuohussa sanani muuttuvat sitä vajavaisemmiksi, mitä enemmän sinusta yritän kirjoittaa. Rakkauden merkitys karkaa aina verbaalista vankilaa; se ei tahdo olla selitetty tai kengitetty tai valjastettu. Se on voima, joka säilyttää ikuisesti sisäisen salaisuutensa. Se on mysteeri, jota kukaan ei osaa selittää sanoin. Se on hillitön, hallitsematon, jyrisevä myrsky, joka paiskoo kyyneleitä alas poskille, mutta synnyttää samaan aikaan käsittämätöntä tyyneyttä.

Sinä olet ja rakkaus ja rakkaus on sinä.

Auringon aallot


posted by Uneksija on , , ,

No comments

Tuntuu, että kevät tuli tänä vuonna aikaisemmin kuin koskaan ennen.
Koko maaliskuun ajan on ollut vain kauniita, kuivia ja kirkkaita päiviä. Lumi suli yhtäkkiä ja paljasti altaan mustat asfaltit. Auringonvaloa tulvi  kuin aaltoja koulun pitkillä käytävillä, ja hitaasti horroksesta heräävä maailma venytteli äärirajojaan sokaisevassa valossa.

Huhtikuu tuli äkkiarvaamatta, varoittamatta. Se työntyi talvesta kohti kevättä kuin teräväkärkinen nuoli; se puhkoi viimeiset pakkaset, levitti valtavia oransseja auringonlaskuja kuin maalauksia horisonttiin. Lämpö levisi pehmeänä, hellänä, hyväilevänä, hikisenä. Maisema varisti päältään viimeiset lumiset rippeet ja yhtäkkiä aika syöksähti eteenpäin kuin eläin. Se tuli hampaat auki ja sen silmät leiskuivat tulta. Kevät ei tullut helposti, eikä kauniisti, eikä viattomasti. Se tuli nopeaa ja kovaa ja täynnä vavahduttavaa kauneutta ja syvääkin syvempää kipua.

Auringonvalon pehmeässä syleilyssä olen läpikäynyt tukehduttavia pohjakosketuksia, jotka ovat sillä hetkellä tuntuneet lähes voittamattomilta. Olen maannut sängyssä raskaana ja surkeana, ja pienen hetken ajan mieleni perukoilla on häivähtänyt pelko siitä, mitä viime kevät oli. Väsymykseni muuttui silloin niin kriittiseksi, että vietin kevään kauneimmat päivät suljetulla osastolla, jossa tupakkokopissa oli kalterit, ja viereisen huoneen skitsofreenikko huusi yötä päivää kuin pimahtanut palosireeni. Pelkäsin maailmankaikkeuden imaiseen minut siihen samaan syvään ahdinkoon, kun kiljuin itse päivystyksessä nasta jalassa ja ranteet verillä, sydän synkkänä ja pelkkää pelkoa täynnä.

Pelolla on ikävä luonne: se pesiytyy hirveän vaivattomasti jonnekin alitajuntaan ja saattaa elää siellä pitkiä hetkiä lähes huomaamattomana. Tunsin koko alkukevään, että jotain epämukavaa oli hivuttautunut ihoni alle, mutta en aivan tiennyt mitä. Suru tuntui abstraktilta, minuun kuulumattomalta, epäsopivalta palaselta. Miten näin onnellinen ihminen saattoi valvoa öitä, lintsata töistä, sekakäyttää lääkkeitä ja alkoholia, ja maata sitten kaksi vuorokautta sängyssä itkien ja nukkuen vuoronperään? Tilanne tuntui käsittämättömältä, olemassaolo liian raskaalta kantaa.

Silti kevääseen on mahtunut myös käsittämättömän paljon hyvää, ja tunnen ytimessäni kasvavaa varmuutta ja yhä suurempaa ja täyteläisempää onnellisuutta mitä pidemmälle kohti kesää kuljen. Vastoinkäymiset ovat koetelleet, mutta myös kasvattaneet, ja ennen kaikkea valaneet uskoa siihen, että minä olen vahva ja minä olen hyvä ja maailma on pohjimmiltaan vain heijastus minusta - todellisuus syntyy sellaiseksi kuin sen tulkitsen. Olen oman onnellisuuteni seppä. Olen parhaimmillani täydellistä säteilevää onnea ja valoa ja uskoa hyvään. Niinpä sitä on myös todellisuuteni.

Huonoina päivinä olen ymmärtänyt, miten tärkeää on, että on löytänyt ympärilleen oikeanlaisia ystäviä, ja olen ollut heistä jumalattoman kiitollinen. Olen etuoikeutettu voidessani pyytää ja vastaanottaa viisaita sanoja niin rakkaudellisilta ihmisiltä. He ovat kuunnelleet ja tukeneet minua silloinkin, kun olen ollut omaankin korvaani liian vaikeaa kuunneltavaa. He ovat luoneet jatkuvasti uskoa paremmasta huomisesta. He ovat herättäneet hymyni jostain raskaan surun hunnun alta. Samalla he kuitenkin ovat antaneet myös ahdistukseni tulla sellaisenaan. He ovat hyväksyneet kipuni ja hyväksyneet tunteeni ja niinpä minunkin on ollut helpompi antaa itselleni anteeksi se, etten aina ole pelkkää kosmista onnea tihkuva olento. Ajattelen samoin kuin hekin, että jokainen tunne on tärkeä ja arvokas. Negatiivisiakaan tuntemuksia ei tulisi tukahduttaa, vaan tiedostaa ja hyväksyä, ottaa ne vieraaksi kotiinsa, sijata niille vuode ja lähettää ne sitten hitaasti matkoihinsa kun sen aika on. Jokainen tunne tulee täynnä merkitystä, täynnä jotain liikuttavaa tai muovaavaa voimaa. Vastoinkäymisemme ovat meille räätälöityjä, sillä ne auttavat meitä kasvamaan ja kehittymään. Välillä tuskasta ja kärsimyksestä on vaikeaa löytää jaloa tarkoitusta, mutta silloin voi vähintään tuudittautua siihen faktaan, että kaikki on ohimenevää; niin ilo kuin surukin. Niiden on tarkoituskin lainehtia elämässämme, syntyä ja kuolla, liukua ja palata, liikuttaa meitä, luoda uutta, värittää elämää.

Nyt tunnen elinvoimani hitaasti palaavan. Yksinkertaisuudessaan kauniit asiat pulpahtavat taas esiin näkökenttääni, ja saatan riemastua vain huomatessani, miten ihastuttavasti valot ja varjot painivat keskenään pitkillä, pölyisillä käytävillä. Ahdistus on lieventänyt huomattavasti otettaan. Ei enää kurista kurkusta.

Kevät on ollut keltaisia iltapäiviä ja läpitunkevaa valoa täynnä. Aurinko on sylkenyt valonsäteitä taivaalta kuin lohikäärme. Se on sulattanut valkoiseen hiljaisuuteen kietoutuneen maiseman muutamalla puhkuvanpunaisella henkäyksellä. Kylmyys ja kirpeys on sulanut pois, mustat asfaltit kiiltävät kuin koppakuoriaisen selkä. Kohta ei enää tarvitse takkia.

Rakastan taas aurinkoa vasten kasvavia varjoja; valoa vasten putoavaa äkkisyvää mustaa. Varjot saavat aina valon näyttämään kauniimmalta, aivan niin kuin vastoinkäymiset saavat onnellisuuden tuntumaan kokonaisvaltaisemmalta ja syvemmältä. Rakastan auringon maalaamia kultaisia raitoja keittiön valkoisissa kaapeissa. Rakastan valoa, joka on kuin auringon aaltoja. Rakastan sitä, millaisia kuvioita valo saa aikaan, kun se siivilöityy puiden tai sälekaihtimien tai ikkunoiden läpi. Rakastan sinistä vettä ja sinistä taivasta ja sinistä tukkaani, joka lainehtii ilmassa ja sekoittuu maailmankaikkeuden sineen. Rakastan pilviä, jotka ovat joka päivä kuin uusi, uniikki maalaus. Ne näyttävät välillä jopa absurdin kauniilta, harkitusti maalatuilta, vuosikausia luoduilta, vaikka ovatkin vain osa luonnon mutkatonta ja kerskailematonta olemusta ja luonteeltaan häilyväisiä, yhtä kauniita ja katoavaisia kuin tämä hetki. Rakastan sitä, miltä linnut näyttävät lentäessään parvessa sinisen taivaankannen yli ja miltä tuntuu taivuttaa päätä taaksepäin ja katsoa kohti tuota näkyä. Rakastan oransseja auringonlaskuja; valon hurjapäistä räjähdystä horisontin kalpeaa viivaa vasten. Rakastan sitä, miten taivas voi näyttää mereltä, hattaralta tai tulipalolta - ja kaikissa muodoissaan se on niin kaunis.

Rakastan sitä, että maailma avaa taas sydämensä minulle ja minä kurottaudun elämää kohti nälkäisenä ja häikäilemättömän innoissani.

Ennen kaikkea rakastan sitä, että rakastan taas.